Kotkan selässä.

Tarvitsen jonkun josta pitää kiinni, maapallo pyörii niin vitun kovaa,
Sydämeni liitää uhmaten luontoa, siivillä kotkan lailla,
Tie kiemurtelee suoraan, kehoni tarvitsee lomaa,
Jos olen töissä huomenna, rakkauteni on ruokatunnin pituinen,
Uninen hetki aamubussissa, rätisevän radiokanavan kaltainen.

Illalla sänkyyn mennessäni, riisut lihakseni,
Todistat minulle sielun olemassaoloa, lehtiesi keltaisuus kuin kauneinta kuolemaa,
Pelkään olevani vain yksilö, vai onko minua ympäri maailmaa,
Ja jos tunnen kipua, kuolenko jossakin muualla,
Sumuisella kasteen märällä nummella, kotkan katseesta vuorella,
Ostoskeskuksen kasvottomassa kuumuudessa, jäätiköllä,
Jäätyneen betoniseinän vieressä, sillan alla, graffitina ratapihalla.

Jätän merkkejä olemassaolostani sinulle,
Puhuttelet minua keväisellä sateella, välkkyvillä auton valoilla,
Öinen hiljaisuutesi soittaa tuhannen pisaran sinfoniaa, vasten mustaa märkää asfalttia,
Niin kuin tuhannet sävelet joita korvani eivät erota, kuiskaisitko minulle elämäntarinani ennen nukkumaanmenoa.

Yöllä katselemme unisien usvaisien talojen palavia ikkunoita, kotiin palaavia, palelevia ihmisiä,
Kaupungin pölyn laskeutuessa, bussit kulkevat hitaasti,
Puhallat perhosten parven kämmeneltäsi, jääkiteet silmistäni sulavat valoosi,
Kosketat lihasta jossa vereni kiertää, hivelet ihoani,
Yksilöllisyys on yksinäisyyttä, rakastunut mies ei tee työtä.

Olen korkealla kotkan selässä,
Tunnen märän tuoksun, maistan suolan,
Molekyylinä nousen, ikkunalasiin iskeydyn,
Kuolonkorinasta kuoriudun,
Tuhannet äänet muodostavat viimeisen henkäyksen,
Planeetat jatkavat siirtymistä hiljaisuudessa,
Kuuletko.