Ikuinen Ikaros

Istun sängyllä vastaheränneenä, kalsarit jalassa, tuskani jokaisessa aamussa,
Selkään ja niskaan sattuu, kipuni on syvällä ihoni alla värinänä,
Katto pääni päällä, kuppi kuumaa kahvia kielellä,
Sataa satunnaisia raekuuroja, sata euroa tilillä ja toisinaan tuntuu, että pelle hyppii sänkyni alla,
Kasvini elävät, kuristaen minut yöllä, kärsin hapenpuutteesta kanssasi, tahdon tahdonvoimani löytää,
Taipua tai edes kunnioittaa taipumustasi olla taipumaton,
Ja kuin kerrot kyyneleisillä silmilläsi, ettet halua olla rakkautta velkaa, en kaipaa armonpaloja, älä pelkää.

Tavoittelen asioita jotka kuluttavat minua, poltan ihmisiä empatiallani, tahdon liian lähelle sinua,
Kuin kumiluoti vatsaasi, pampulla polvitaipeisiin ja asfaltille, koiran purema, nippusiteillä ranteista,
Pystytä aitasi, kutsu mellakkakontrolliyksiköt paikalle,
En jää paikalleni, näet peilikuvani joka aamu kahvikupissasi, täytyt kyynelilläni,
Riudun tässä hetken ja sitten menen, enää koskaan minua et tapaa,
Vaellan metsään huutamaan lintujen kanssa, talsimaan maantien rapaa,
sammaloituen halaamiini puihin, upottautuen hyisiin lammen suihin,
kulkukoirana totun kyllä luihin, kalana kaljapullojen seassa,
Sukellan verisen veitsen lammen pohjasta, pesen käteni tästä,
Olen olemassa vain hetkisen, sen hetken riudun tässä.

Katsellessani aurinkoa hellimässä iltoinani itää,
Tajuan olevani yksin ja yksi siitä,
Ikuinen Ikaros,
aina noustessani siivilleni palan,
takaisin lähtöpisteeseeni palaan.

En ollut mestari olemassaolon, kun sanoit aikamme olevan väärä, jumala kuoli,
Autot pysähtyivät, kadut autioituivat, ruoho murtui asfaltin alta, mutristit huuliasi, käsi kaulavaltimollani,
Sydämeni sykettä ei mitata sekunneissa, ei ole aikaa,
Kivusta määrittelemme elämämme, se on puolueetonta, kuolema on taikaa,
Odotushuoneessa kaikki ovat samanarvoista, olevaa olematonta,
Ja kun kello tikittää, eikä lääkäriä näy, kemia pettää, ei saa unta, vartijat ovilla odottaa, etkä saisi itkeä, suoraan suoneen adrenaliinia,
En usko uskomattomiin tekoihin, uskon sinuun,
Ihmisyyden pinnalla, pinnallisuuden rinnalla voit luottaa minuun.

Taivasta maalataan tummansiniseksi parhaillaan, astuessamme ulos baarista hengittämään,
Olet minulle liikaa, yli annostan,
Seisahdumme hetkeksi katsomaan, tuulen juoksua sisäpihoilla, kuin nurkkaan ajettu susi, ulvoen, purevana, kylmänä,
Kaupungin autiomaa, on autioitunut kahdessa tunnissa,
Sähkö on ainoa mikä kulkee, valo näkyy luomien läpi, lehtien siluetit puistossa,
Värisen, olin juopunut sinusta koko illan, juonut tuopillisia rakkautta, lihani värinä, juoppohulluutta ja lasku tulee huomenna,
Värisetkö kylmyydestä vai sormieni hipaisusta avoimella kaula-aukollasi, hengitykseni värinästä korvallasi.

Katsellessani aurinkoa hellimässä yksinäisinä iltoinani itää,
Tajuan kasvavani siitä.