Oodi kaupungille

Helsinki – ihmiset itseensä nielaissut lasikupla. Jumalien ja vastavoimien muovinen joulurihkama kämmenelläsi – täristelemällä näet lumen. Sen silmät täyttyvät autioista takapihoista kuin keuhkot – nähden kaiken ja ei mitään. Ihonsa on kananlihalla kuin kylmä sydänpiikki – auton kirskuvat jarrut, äkäinen huuto tai epätoivoinen lyönti bussipysäkin virnuilevaan mainokseen.

Se pyrkii olemaan liikkeellä, etääntyäkseen itsestään – metrossa silmänliikkeenä, tuhansien tunkkaisten tähtien höyryävänä hengityksenä, rakkautena raitiovaunun kolinassa. Päällään kylmän ihon kostea nuttu, kolesterolia suonissa liiallisista suolaisista kyynelistä, joilla voidaan jäädyttää kaikki lähiöiden luistelukentät.

Hän on kohtalon lähettiläs, joka ei usko kohtaloon. Häntä on helppoa vihata, siivota ihmisyyden rippeet kurana KELA:n loskaiselta lattialta,
mutta puolustukseksi hän voi sanoa, että jos elää on pakko muuttua ja aika tuntemattomiksi tutut kutoo.

Hän on asfaltille kaatunut muori, jonka ohi mennään, niin kuin hänestä aika.
Hän on hampurilaispaikan tajunnan menettänyt narkomaani, uneton narkoleptikko tai melatoniinia erittävä käpyrauhanen unettomassa päässäsi, kun tuijotat ikkunasta lumihiutaleiden levotonta balettia. Hänen rinnat nojaavat katuun. Hän takoo latukoneella laatuliikuntaa.

Hän on sätkiä, kaloreita ja hermoja polttava kulttuurikaupunki. Kauppansa käyden kuin ulko- ovi, hän ei tervehdi koskaan, sillä olet aina tervetullut.

Kalliolle kukkulalle.

Nainen huutaa kadulla.

Nainen Danny! Tule minuun, anna minulle voimaa!

Vanhempi mies lähestyy. Hänellä on kädessään kaksi isoa kassia. Toisesta pilkistävät tuoreet torin vihannekset ja toisessa on romua. Mies syö piirakkaa. Pysähtyy katsomaan naista.

Mies(naiselle) Mul pitäs olla Dannyn pinssi tääl jossai (kaivaa romukassia)

Nainen Hän oli yhtä voimakas kuin titanicin rautakuori!(nauraa)

Mies Viina, se kallion paska puoli.

Nainen Mies kuoli. (itkee hysteerisesti)

Mies Itselläni syöpäinen paksusuoli. Siellähän se oli, kas tässä(ojentaa danny pinssin) Itselläni on tapana ostaa divarista krääsää, siellä voin enää rentoutua, olla hetkessä – tässä. Löytää ikään kuin palasia itsestään, jotakin mitä haluaisi itsessäni olevan – pirstaloituneita sielunpalasia.(kolistelee kassiaan ja hymyilee)

Nainen Mitä meinaat niillä sairaalassa, jos on syöpä sua viemässä?

Mies Ota piirakkaa -- lohta ja kananmunaa.(ojentaa naiselle toisesta kassista piirakan)

Istuvat penkille syömään. Ohi kolistelee ratikka. Hätäsireenin ääni – ambulanssi pysähtyy vastapuoleisen talon jalkakäytävälle. Ulos kiirehtivät punakeltaiset ensiapumiehet. Mies ja nainen katsovat kaikessa hiljaisuudessa, kuinka ensiapumiehet lentelevät paareineen taloon, lastaavat talosta paareille ihmisen ja pörräävät pois.

Nainen (hieman flirttiä)Hyvää. En oikein muuten pidä munista.

Mies ja nainen katsovat toisiaan. Nainen hymyilee arasti ja oksentaa nyyhkyttäen. Mies on hiljaa, niinkuin ei huomaisi.

Mies On mul kahviiki, tos termaris.(kaataa ja ojentaa naiselle)

Nainen En ole saanut oikein nukutuksi...

Mies (hymyilee, vähän flirttiä)No tämä kahvi ei auttane asiaa.

Pitkä tauko. Nainen ottaa miestä kädestä kiinni. Kumpikaan ei katso toista – istuvat hiljaa. Ohi ajaa ratikka. Ohi ajaa ambulanssi pillit vilkkuen.

Mies Sul o hikiset kädet.

Nainen Hermoista se johtuu.

Mies Elämästä...
Syövät piirakkaa.