Henkilökohtaista happea

Tupakan natsa ihoon sattuu kuin sattuma, niin kuin yrittämisellä olisi mitään virkaa,
työttömänä töissä täytän virkaa, tähdetkin häviävät taivaalta aikanaan kuin Kirka,
toiset kuolee hiljaa toiset kirkuen, yksi ihminen ei voi olla planeetta, täytän kusirakkoani puhtaalla vedellä – kusen kemikaaleja.

Tienaan rahaa omatunnolleni, ostan olemassaoloa,
kummalle laitetaan, pankille vai luotolle,
luotatko minuun, tuletko istumaan viereeni vaikka bussissa tilaa olisi,
pankille on vaikea määritellä tätä velkaa, puolet suomen työvoimasta sairaslomalla,
puolet idän työvoimasta haudassa, suhteellista köyhyyttä suhteettomassa maailmassa,
hyviä tarinoita länsimaisesta kolonialismista, se oli varmasti kohtalo tai pikemminkin jumalan ohjaus, lakatkaa käyttämästä ihmisiä syöttinä ballistisille ohjuksille.

Unissani seison valppaana pilvenpiirtäjän katolla, autoja kasvamassa mullasta juuret syvällä länsimaisessa kulttuurissa,
mielenosoittajat kääntävät muutaman pellon uusia Opeleita, autokauppias itsemurhan partaalla,
viha juo pullollisia Molotovia, ei sisäisesti käytettäväksi, sisältää tulta jumalauta,
eikä kukaan auta, ei yksinäisiä sankareita lohikäärmeen polttamalla maalla,
kasken satoa, raatajille raadan alaisille,
radan alaisille piilossa raadannalta, työn raadot lepäämässä radoilla – putki päällä,
rautakaupassa isketään uutta sampoa, rakennetaan yhteistä kotia,
hommaillaan onnen parissa.

Teen kaikkeni lähentääkseni kuolemaa, sillä elämä on hengenvaarallista,
syön suolaista mikroruokaa, juon kovaa rasvaa,
hengitän savun tuhansia myrkkyjä, tyhjään vatsaan tuplaespressoja triplana,
täytyy näytellä uskomatonta, jotta voisi kertoa totuuden päin naamaa, jos on tosissaan kukaan ei edes huomaa.

En noudata ohjeitanne, voitte terveyspropagandanne pitää – elämä on ihan liian pitkä,
historioita kirjoitetaan huviksi, ei niistä kukaan opi,
tarinat suuresta kohtalosta viihdyttävät meitä, heitän pääkallolla olemassaoloa,
jäätyneet patsaat ratsastamassa kivisillä aatteilla, menneisyyden puolustuslinjojen ruumiiden päällä,
sota on parasta viihdettä antikvariaatin kiertäjille, tuskan kierrättäjille.

Hyvinvointivaltiossa osataan ajatella teoriassa, kirjoittaa akateemisia kirjoja siitä miksi teoriat tappaa käytännössä,
koska ei ajattelu mitään maksa, ei siitä kukaan myöskään mitään maksa,
pistän auton parkkiin tähän ideaparkkiin, tankkaan ysivitosella paskaa,
loput prosentit syntyvät kun osaa varastaa, liike-elämä nussii innovatiivisesti suomen rumimmalla sanalla,
innovaation invaasio, teollisuuden siirtyessä kiinaan insinööriopiskelijoiden aivot leviää kuin astuisi miinaan.

Intellektuellit radikaalit voimalehtineen voimattomana juovat kahvia trendikahvilassa, aito anarkismi syntyy luopumisesta,
kun naapurissa toimittaja ammuttiin, täällä suomessa hieno juliste suunniteltiin,
design palkintoja voitettiin, innovatiivinen invaasio lunastettiin,
kunnioitan niitä, jotka laittavat henkensä alttiiks, en niitä jotka tekevät alttarin, pannen muutaman näsäviisaan sanan pantiks,
ennen kuin tuomitset tekopyhäksi voin kuiskata korvaasi – olen samanlainen kuin kaikki muutkin,
näsäviisas paska jolla on työputki, käytän kieltä kertoakseni miltä tuntuu ja olen hyvin vihainen, kyyninen miesrunoilija ilman rakkautta on pahin mahdollinen.

En aliarvioi kehoanikaan, usein jalkani puutuu kun katselen koneeltani maailmaa,
kun nyrkit puhuu yritän kuunnella, kun sydän puhuu menen mukana,
yksilön valintako kiinnostaa, se kiihottaa,
voit korvaani huohottaa, suolasta työmiehen hikeä,
hakaniemessäkin monta nälkäistä koditonta vatsaa, aliravitsemuksessa ajattelu on köyhää, prioriteetit muualla ja täällä sörkän rantatiellä kokoomukselta löyhkää.

vuoroaamuilta

Asiat jotka oli pakko tehdä eivät kannattaneet ja sortuivat kyynisyyteen,
asiat jotka tein väärin eivät tehneet oikeutta,
asiat joista päätin yksin johtivat yksinäisyyteen,
Yhteys ei aina johda yhtenäisyyteen, yksityisyys on yksinäisyyttä,
toisinaan vapautta.

Tee kuten haluaisit itsellesi tehtävän, tehdessäsi itseäsi vastaan, vastaat teoistasi,
harvemmin ihmiset tahallaan satuttaa, toisinaan kipu seuraa valintaa,
toisinaan toisinpäin, sattumakin voi tuntua johdatukselta,
kysymykseeni osaako sydän ajatella, vastaat kysymällä voiko järkeen luottaa.

Vuoroilta.

Päivät menee suunnilleen suunniltaan, kun päivä vaihtuu töissä herään saman päivän iltaan,
olen juna-aseman välipala automaattina, suuhuni tungetaan kolikoita,
paiskon vaihtorahaa ja välipalapatukoita,
tapaan huuruisia ihmisiä ostamassa kahvia, pelaamassa toivon parissa,
totoon tottuu, palauta lottokupongit ennen yhdeksää,
sinun hetkesi on seuraava, rukoile jumalaa,
pidä sormet kiinni tiskissä, sormet kiinni ristissä.

Jalkapallofanit tallovat asfaltin hajalle, joskus välissä on ihmisen pää,
onnela tuottaa illan onnelliset kadulle, krapulassa salille muokkaamaan persettä –

huomenta,

keinottelevan valon vaativa kaupunki, lokit ja ihmiset eivät ikinä saa tarpeeksi,
mutta ihminen ei edelleenkään osaa lentää, joten soita mulle jos on kenttää,
nälkä laskee verensokeria, nollasaldo tililtä nostaa vihaa,
miehillekin laitettiin laittia ja rypynpoistovoidetta,
lattea pahvimukissa, geeliä tukassa, sukissa pooloileva kusipää,
kehuisin kauneuttasi jos puheesi ei olisi niin rumaa, mua kylmää vaikka olet kuuma,
saappaallakin fiksumpi ilme, imiessäsi tupakkaa posket lommolla.

Kaivan repusta hupparin, on pakko kätkeytyä,
tuuli riepottelee sampoolta tuoksuvia hiuksiasi, snägäripapereita asfaltilla,
kytät kadulla paimentaa lampaita käyttäytymään ihmisiksi, astun bussiin toivoen elämäni rakkautta viereeni,
narkkari tuudittaa tarinallaan minut uneen vasten bussin viileää ikkunaa, jokainen kamapää lukee samaa kirjaa,
ja kuka minä olen arvostelemaan, olen koukussa toisiin ihmisiin sen ollen yhtä vaarallista,
yksinäisyys tappaa, tämä kirjoitus on siitä vaikka kirjaimilla on kaverit,
ne muodostavat sanat, rivit, merkitykset.

Voittaja ja häviäjä samaan aikaan – ajassa,
palan kahvipannun pohjassa, hengitän kofeiinia,
jalat kuin kaksi marlboroa sytytettynä suussa, liekkien nuollessa luuta en tunne kipua,
täytyy palaa loppuun ennen unta, liueta savun mukana – sokerina pohjalle,
nukkumatti ripottelee silmiin tuhkahippuja, tuli nuorentaa feenikslintua,
minä vanhenen jokaisella vuorolla.

Nostaessani pahvilaatikoita rikon selkää, teen tämän vuoron loppuun älä pelkää,
ruoka muovikassissasi painaa enemmän kuin nälkä, syö hodari bodari,
leijona passissa, ahven vaakunassa, joutsen paketissa ja kaksipäinen karhu naapurissa,
eläinten vallankumousta odotellessa, ota sisupastilli suuhun niin safkan kantaminen kotiin ei ole liian raskasta,
koko maailma muovikassissa, tämä ei ole eläintarha vaan kauppa,
koittakaa käyttäytyä kuluttajat, valitkaa oikeita tuotteita,
viidentoista päivän palautusoikeus kansalaisen sananvapautta.

Vuoroaamu.

Usvaisia jalkapallokenttiä ikkunan takana, matkalla aamuvuoroon,
kylmien kulmien kulminaatiota odottavassa kulttuurissa paha olo kumuloituu,
eikä tämä sivistyssanojen litania auta, pistän turpani kiinni heti kun olen pätenyt hieman,
kyse on fiiliksestä joka irtoaa levottomuutena, haluaisin että joku rauhoittaisi ja tasapainottaisi minua,
puutteellista rakkautta, ei voi paskaduunilla ansaita,
teen työtä ilmaan niin kuin laukaukset, hylsyt eivät ikinä tippuneet,
emme ikinä tavanneetkaan, tapan sinut sisältäni tavallani – vain tapani selviytyä,
kelataan aivot takaisin päähän, laajentunut sydän rintalastaan kiinni.

Aina ei voi odottaa tunnetta, joskus se kolkuttaa myöhässä,
olen töissä ajallaan, et kummittele mielessäni,
niin monta vuoroa kuin tähän tarvitaan, taistelu muististani – enkä ole valinnut puolia,
unohduksesta ajallaan muistuttaa sieluni palapeli otetuissa valokuvissa, samaa laulua soittavasta positiivarista negatiivi,
kaikki ne hetket jotka ryöstin salamavalolla sinulle, vain nähdäkseni ne edessäni tänään,
en halua korjata kovalevyäni, viisi vuotta muistoja laatikossa,
sielunpalasia binäärikoodina.

Työstäni palkaksi saan kortsun vessan automaatista, yhdynnän kesto on noin viisi minuuttia – koittakaa kestää,
vapaat talonpojat iskemässä suonta työpäivän jälkeen, polttelevat hermoja lusikalla,
suu auki täältä tulee rekka-auto tai lentokone, pelastajat seuraavat polttoainevanaa Atlantilla,
ei mustia laatikoita, palaneita ruumiita,
omaiset odottaa, eikä kukaan palaa,
niskani sytytettynä pitkällä kuin etuvalot autotiellä, humalainen hirvi tienposkessa,
mänty heilumassa, kaatumassa kaatosateessa.

Haluan repiä duunivaatteet vittuun ja mennä tanssimaan pisaroiden rummutuksen tahtiin, huoltoaseman pihalla voi tukehtua jokaiseen öljy rahtiin,
täydellisen vapauden toteutus jää takaraivoon kuin ajatus,
jään katoksen alle pitämään sadetta, vettä janoisen kämmenillä,
kuinka voit pitää jostakin jonka kosketus valuu käsien läpi, kuinka voit pitää jotakin ikuisesti muuttuvaa,
aallot kovertaa kalliota, vihreiden lasinsirujen reunat pyöristää,
ota lasit pois silmiltäsi tullessasi sisälle, ettet idiootilta näyttäisi,
ja minä kyllä pärjään, ei tämä elämä häikäise,
katson myrkyllisen kaunista taivaanrantaa, auringon laskuhumalaa ikkunastani on taas ilta.

Tanssifrisbeetä konemetsässä.

http://www.youtube.com/watch?v=NVlSSQODdkw

Kappale numero nolla.

Joku ampui sarjan ilmaan, luodinreiät jumalien pilviin,
Jumalat vastasivat lämpöhakuisilla ohjuksilla, valo hohtaa turhamaisten ihmisten kultakelloilla,
tuhlattu aika on helppo paikantaa.

Maailman pilvenreunat laskeutuvat, painuvat luomet hukuttavat silmänsä tummaan sineen,
Liipaisin ystävällinen sormi hellii heitä, sade sekoittuu kyyneliin,
Herkkä sihti ärsytykseen, eivät jätä asioita sattumanvaraan.

On mukavaa olla elossa hetkittäin, nämä hetket koostuvat heistä, he kostuvat hetkistään,
On mukava olla elossa hetkittäin, jumalien luodinreiät pilvissä, voit nähdä ne tänään.

Täydellisyyden täyttymys muuttaa inhimillisyyden ihmeeksi,
Kerrotko minusta lapsillesi, isi,
Kerro lapsellesi.

En koskaan kuullut laukeavaa asetta, kuulin naisen,
Hiivit sängystäni suihkuun aamulla, Nyt katson kun laitat meikkiä,
Enkä katuisi hetkeäkään, vaikka emme puhuisikaan,
Haluaisin sanoa sieluasi kauniiksi, silmäsi eivät peilaa, peilaat silmiäsi,
Sielu on uskon asia, aamuruskokaan ei näy kaikille.

Haluat olla rajoittamaton, kätesi ei ylety meikkikynään,
Ja vapautesi takertuu käsitteisiin, todistuksiin,
Ojennan sen sinulle, menet palatessasi,
Senkin kierrättäjä, poltat vihreitä savukkeita parvekkeella.

Etsin Jumalaa hiuksistasi, kainaloistasi, löydän sen luonteestasi,
en voisi ostaa seuraasi, huorata perääsi,
Tavoitellessamme tärkeyttä, on vapautta pitää sinua tärkeimpänä,
Mitä kerrot minusta lapsillesi, äiti,
Mitä kerrot lapsellesi.

Kaaduin pyörällä, polveen sattuu,
sininen taivas menee pilveen, katoksen alle sadetta pakoon,
Tule ja auta minut ylös, leikitään vapautta,
Makaan mullalla, katse lasittuneena leikin kuollutta,
Pidätän hengitystä, hetkeä käsissäni kuin palloa,
Olen menneisyyttä piilossa peiton alla,
Ravistele minua, pientä myttyä,
Rakennetaan maja peitoista ja tyynyistä.

Pyrkiessämme vapauteen, itsenäisyys tulee naamalle ja emme ole lapsia enää,
Yritän olla nukahtamatta, olen vastuussa,
Moni nukahtanut hyvään seksiin tyytyväisenä, ilman tulosvastuuta,
On saatava, kaiken lisäksi lapsia.

Mentävä naimisiin, uskomattomana miehenä kirkon penkillä,
Muori kysyi Gagarinilta näkikö se Jumalan,
Mutta istuessani mummin vieressä sairaalassa, luen rukousta hikisestä kämmenselästä,
Mustetta otsalla, tämä hybris hämmentää.

Viimeiset intiaanit söivät snickersiä ennen kuolemaa, kantoivat uraania paljailla käsillä,
enkä muista yhtään virttä ulkoa, etkö muka rukoile kun sattuu niin ettei buranat auta,
älä kuseta.

Uutistuokiot aamuisin kuin adrenaliini narkkareita, eivät kestä päivän tylsyyttä,
Sydän pamppailee sanoista niin kovaa, ettei tarvita kahvia,
Piknikillä juoksuhaudoissa, rakastelua pommisateessa,
Maailma tuottaa kuvia aukkoihin, joita mielikuvitus ei paikkaa,
Ihmiset niin turtuneita, etteivät kykene masturboimaan ilman pornoa.

Turhautuneena saamattomuuksiinsa, voi jäädä lähibaariin savuttamaan - saavuttamaan,
kaksi tyhjää kirkkoa kilometrin säteellä, kuusi täpötäyttä baaria,
Alkoholi vs. Jumala, juodaan Jeesuksen verta,
Tässä istun metrossa iloisen narkkarin vieressä, vastapäätä partasuu halaamassa pulloa.

Taistelen rauhoittavia vastaan levottomuudella, unilääkkeitä vastaan kofeiinitableteilla,
Paniikki on vain tunne, oikeus olla olemassa,
Muulla tavalla kuin aseella, tilinpitäjä surffaamassa taseella,
Pyrkiessämme vahvuuteen, ihmisyys naamalla,
Metron matkustajia vituttaa, kuinka moni teistä otti särkylääkettä aamulla.

Lauluissa toistuu liian usein, että olemme yksin lopuksi,
Elämä on pidempi kuin neljä minuuttia tai kasa tyhjiä sanoja,
Niin kauan kun kannat maidot, ostoskassimme eivät ole raskaita.

Mies ostaa joka päivä kaksikymmentä sikaria, polttaa itsensä kuoliaaksi,
mielenosoitukseksi, tiibetin munkki sidotaan hengityskoneeseen kiinni,
kuolee valkoiselle, keuhkot mustina kuin kirjoitus,
Pyydän anteeksi, pyyhin perseeni antamiisi taivaspasseihin,
jos metsää riittäisi, vessapaperia ostaisin.

Lehmipojat juovat letkujen lypsäämää maitoa, lehmät kuihtuvat janoon,
Kalsium on hyvää luustolle sanoi jalkapallotähti kun polvi meni ympäri, kuin maailma.

Viljelijät niittävät puita kuin mainetta, Seine paskassa,
Kalat nousevat puroille juomaan, meri kuoli ja haudattiin,
Porvarin synttäreillä viagralla maljaa nostettiin,
Puhelinmyyjä tyrkyttää minulle autolehteä, öljyä valuvia joutsenia ei jaksa kiinnostaa.

Ja jokainen on myymässä ihmisoikeuksia kympillä, ruttopuistossa kymmenen feissaajaa,
Muttei kukaan muista rutton kuolleita, se on mennyt trendi vaan,
Mustavalkoisesta maailmasta tuli värillinen kun televisio keksittiin.

Israel pommittaa gazaa, bensaa sataa,
kaikki sileeks, kaikki sileeks,
Tänään asekauppiaan bileet, samat tyypit turvaamassa rauhaa,
Öljyporat ovat liekeissä, eivät tanssilattialla,
Voit sanoa minua tekopyhäksi, olen sitä mielellään,
Valtaa ei pidä antaa pyhimyksille muutenkaan,
Voit sanoa minua tekopyhäksi, olen sitä mielellään,
Valtaa ei pidä antaa tekopyhillekkään.

Kotkan selässä.

Tarvitsen jonkun josta pitää kiinni, maapallo pyörii niin vitun kovaa,
Sydämeni liitää uhmaten luontoa, siivillä kotkan lailla,
Tie kiemurtelee suoraan, kehoni tarvitsee lomaa,
Jos olen töissä huomenna, rakkauteni on ruokatunnin pituinen,
Uninen hetki aamubussissa, rätisevän radiokanavan kaltainen.

Illalla sänkyyn mennessäni, riisut lihakseni,
Todistat minulle sielun olemassaoloa, lehtiesi keltaisuus kuin kauneinta kuolemaa,
Pelkään olevani vain yksilö, vai onko minua ympäri maailmaa,
Ja jos tunnen kipua, kuolenko jossakin muualla,
Sumuisella kasteen märällä nummella, kotkan katseesta vuorella,
Ostoskeskuksen kasvottomassa kuumuudessa, jäätiköllä,
Jäätyneen betoniseinän vieressä, sillan alla, graffitina ratapihalla.

Jätän merkkejä olemassaolostani sinulle,
Puhuttelet minua keväisellä sateella, välkkyvillä auton valoilla,
Öinen hiljaisuutesi soittaa tuhannen pisaran sinfoniaa, vasten mustaa märkää asfalttia,
Niin kuin tuhannet sävelet joita korvani eivät erota, kuiskaisitko minulle elämäntarinani ennen nukkumaanmenoa.

Yöllä katselemme unisien usvaisien talojen palavia ikkunoita, kotiin palaavia, palelevia ihmisiä,
Kaupungin pölyn laskeutuessa, bussit kulkevat hitaasti,
Puhallat perhosten parven kämmeneltäsi, jääkiteet silmistäni sulavat valoosi,
Kosketat lihasta jossa vereni kiertää, hivelet ihoani,
Yksilöllisyys on yksinäisyyttä, rakastunut mies ei tee työtä.

Olen korkealla kotkan selässä,
Tunnen märän tuoksun, maistan suolan,
Molekyylinä nousen, ikkunalasiin iskeydyn,
Kuolonkorinasta kuoriudun,
Tuhannet äänet muodostavat viimeisen henkäyksen,
Planeetat jatkavat siirtymistä hiljaisuudessa,
Kuuletko.

Oodi uusavuttomille.

Tämä on city missä uusavuttomat elävät uusavutonta elämää, kuin valmiiksi pureskeltua muoville yrjöttyä mikroruokaa.Take-away luonto kutsuu lähipuistoon pussikaljalle, jossa on kaksi puuta, keinu ja hiekkalaatikko.

Joskus uusavuttomat menevät rannalle ruikuttamaan,
sytyttävät nuotion, sillä heidän sydämessään palaa alituinen kaipuu.
– Me teimme tulen. He huutavat. – Olemme ihmisiä, olemme älymme ja kekseliäisyytemme huipulla. – Me teimme tulen.
Poliisiauto on paikalla viidessä minuutissa niin kuin ankara äiti soppakauha kädessä. Idioottipaimen paimentamassa idiootteja.
– Ei saa lapset leikkiä luonnon kanssa, ei sitä tiedä miten saattaa käydä.

Se onkin hyvä, sillä nuotiosta oltiin tehty kokko heittämällä niin sanottua ”pökköä” pesään, joka käsitti muutaman puistonpenkin, viherhoitajien aamulla kaataman puunrungon, peltiroskiksen ja lehtikeräysroskiksen. – Mites me nyt tää sammutetaan äiti? – Kustaaks siihe? Kulleja otetaan esiin. Ne näyttävät avuttomilta ilman muotiboxereiden trendikästä suojaa. Semmoisilta trademarkilla suojaamattomilta uunituoreilta innovaatioilta. Tuotteilta, jotka eivät nussineet kunnolla, mutta tiesivät jo kuinka kusta kaljanhuuruista ureaa.

Seksi on uusiavuttomille liian muodikasta ollakseen oikeaa. Uusavuttomat puhuvat paljon mielummin tisseistä tai stringeistä liikkuessaan musavideomaisesti vatsojaan pullistaen, hieroen öljyttyjä perseitään pienen hikisenkuuman studion hehkuviin spotteihin. Tositoimissa meikit leviäisivät, voiteet liukuisivat päin vittua hien mukana, juuri tänään salongissa kakutettu kampaus kyrville ja kaksi kokoa liian pienten ”low cut” farkkujen pukeminen panon jälkeen olisi varmasti nöyryyttävä urakka. Vaatteiden ottaminen pois tyylillä ei oikeissa tilanteissa onnistu, kompurointi alkaa näyttämään inhimilliseltä. – Varo kynsiäni!

Äiti sanoo, ettei noin iso kokko sammu kusemalla vaikka mäyräkoiria oltiin tankattu aamusta asti. Äiti ei tiedä mistä puhuu. On noustava kapinaan. Äiti on tyhmä. Äiti ei anna meidän olla alkukantaisia villimiehiä. Esko ja Joppekin lähtivät ihan turhaan lähi-Siwaan metsästämään A- luokan lihapötköjä.

Mitäs vittua. Äiti vastustelee. Äiti sanoo hoitavansa lapsukaiset pian sisälle autoon, pelastaa heidät kylmyydeltä ja nälältä. Lapset alkavat hippasta äidin kanssa, juosten kokkoa ympäri huutaen rivouksia ja antiglobalisaatio/antipoliisivaltio.org:in muodikkaita teesejä. Äiti on tullut provosoimaan apinoita käyttäytymään ihmisiksi.

Luonto on armoton. Palomies sammuttaa kokon vaahtosammuttimella. – Spermaa! Huutavat lapsukaiset, jotka eivät istu äidin autossa lämmittelemässä rankan luontokokemuksen jälkeen.

Onneksi heidät pelastettiin. Vaan ihmettelen vieläkin kuka niistä oli saanut sen kokon syttymään, siinä olisi aihetta vaikka lehtijuttuun.

Ikuinen Ikaros

Istun sängyllä vastaheränneenä, kalsarit jalassa, tuskani jokaisessa aamussa,
Selkään ja niskaan sattuu, kipuni on syvällä ihoni alla värinänä,
Katto pääni päällä, kuppi kuumaa kahvia kielellä,
Sataa satunnaisia raekuuroja, sata euroa tilillä ja toisinaan tuntuu, että pelle hyppii sänkyni alla,
Kasvini elävät, kuristaen minut yöllä, kärsin hapenpuutteesta kanssasi, tahdon tahdonvoimani löytää,
Taipua tai edes kunnioittaa taipumustasi olla taipumaton,
Ja kuin kerrot kyyneleisillä silmilläsi, ettet halua olla rakkautta velkaa, en kaipaa armonpaloja, älä pelkää.

Tavoittelen asioita jotka kuluttavat minua, poltan ihmisiä empatiallani, tahdon liian lähelle sinua,
Kuin kumiluoti vatsaasi, pampulla polvitaipeisiin ja asfaltille, koiran purema, nippusiteillä ranteista,
Pystytä aitasi, kutsu mellakkakontrolliyksiköt paikalle,
En jää paikalleni, näet peilikuvani joka aamu kahvikupissasi, täytyt kyynelilläni,
Riudun tässä hetken ja sitten menen, enää koskaan minua et tapaa,
Vaellan metsään huutamaan lintujen kanssa, talsimaan maantien rapaa,
sammaloituen halaamiini puihin, upottautuen hyisiin lammen suihin,
kulkukoirana totun kyllä luihin, kalana kaljapullojen seassa,
Sukellan verisen veitsen lammen pohjasta, pesen käteni tästä,
Olen olemassa vain hetkisen, sen hetken riudun tässä.

Katsellessani aurinkoa hellimässä iltoinani itää,
Tajuan olevani yksin ja yksi siitä,
Ikuinen Ikaros,
aina noustessani siivilleni palan,
takaisin lähtöpisteeseeni palaan.

En ollut mestari olemassaolon, kun sanoit aikamme olevan väärä, jumala kuoli,
Autot pysähtyivät, kadut autioituivat, ruoho murtui asfaltin alta, mutristit huuliasi, käsi kaulavaltimollani,
Sydämeni sykettä ei mitata sekunneissa, ei ole aikaa,
Kivusta määrittelemme elämämme, se on puolueetonta, kuolema on taikaa,
Odotushuoneessa kaikki ovat samanarvoista, olevaa olematonta,
Ja kun kello tikittää, eikä lääkäriä näy, kemia pettää, ei saa unta, vartijat ovilla odottaa, etkä saisi itkeä, suoraan suoneen adrenaliinia,
En usko uskomattomiin tekoihin, uskon sinuun,
Ihmisyyden pinnalla, pinnallisuuden rinnalla voit luottaa minuun.

Taivasta maalataan tummansiniseksi parhaillaan, astuessamme ulos baarista hengittämään,
Olet minulle liikaa, yli annostan,
Seisahdumme hetkeksi katsomaan, tuulen juoksua sisäpihoilla, kuin nurkkaan ajettu susi, ulvoen, purevana, kylmänä,
Kaupungin autiomaa, on autioitunut kahdessa tunnissa,
Sähkö on ainoa mikä kulkee, valo näkyy luomien läpi, lehtien siluetit puistossa,
Värisen, olin juopunut sinusta koko illan, juonut tuopillisia rakkautta, lihani värinä, juoppohulluutta ja lasku tulee huomenna,
Värisetkö kylmyydestä vai sormieni hipaisusta avoimella kaula-aukollasi, hengitykseni värinästä korvallasi.

Katsellessani aurinkoa hellimässä yksinäisinä iltoinani itää,
Tajuan kasvavani siitä.