Isä meidän taivasten valtakunnassa, ei maan päällä,
pyhitetty olkoon sinun nimesi, ei brändisi,
emme tiedä sinusta mitään, eikä huvita,
ole siellä ja me täällä,
Mcdonald'sissa, essolla ja lähikapakassa,
Isä meidän anna meille jokapäiväinen joogamme,
ja anna meille saamattomuutemme anteeksi,
niin kuin mekin annamme anteeksi monille asioille, joille ei kuuluisi,
Äläkä saata meitä kiusaukseen auttaa,
vaan päästä meidät kivuttomasti päiviltä,
sillä olemme menossa minne menemme.
6.2.2011
13.11.2010
Vuosi sitten
Rakkaus on kuin ensimmäinen vesipisara otsalla,
tummat pilvet näki kyllä kaukaa,
mutta ennustus ei luvannut sadetta - tiedä niistä ihmisistä jotka väittävät.
Kun voi huoletta olla hiljaa vaik ois itsestään asiaa,
ihminen ei keksinyt rakkautta,
antoi tunteelle nimensä,
ja sade kastelee hetken,
tuuli kuivattaa.
Ei luonnollisesta saa luonnotonta,
yritettyään hetken epäonnistunutta onnistaa,
äsken olin nimetön, nyt tulit sinä.
tummat pilvet näki kyllä kaukaa,
mutta ennustus ei luvannut sadetta - tiedä niistä ihmisistä jotka väittävät.
Kun voi huoletta olla hiljaa vaik ois itsestään asiaa,
ihminen ei keksinyt rakkautta,
antoi tunteelle nimensä,
ja sade kastelee hetken,
tuuli kuivattaa.
Ei luonnollisesta saa luonnotonta,
yritettyään hetken epäonnistunutta onnistaa,
äsken olin nimetön, nyt tulit sinä.
Äiti
Puhuit huminaa, puiden valittaessa nuotiossa manaten savuisia sieluja. Pilvet leijuivat matalalla sakean mustan savun lailla. Ilma alkoi viiletä. Näytti siltä kuin vaarat, hetteet, pienet lammikot olisivat tulessa. Kaivoin hätäisesti tulitikkuja. "Istu odottamaan", sanoit. "Kaikki osaavat lentää, laskeutuminen on eri asia."
Niinkuin hedelmät,jotka raakana pitkän matkan aikana kypsyivät mehukkaiksi, olin minäkin matkustaessani luoksesi kypsä. Nyt kun olin tässä et sanonut sanaakaan. Olemuksesi oli ylväs ja arvokasta hitautta täynnä.
Pilvet liikkuivat laaksossa nopeasti hätyytetyn lammaslauman lailla, heidän ajaminaan jotka tappavat nimesi tähden, mutta minusta tuntui ettet liikkunut ollenkaan.
Kun vihdoin puhuit erotin selvästi sanasi: "Vanhempien tyhmyys ja kansallinen häpeä on pahaksi lapsillenne ja lapsenlapsillenne." Tuuli laantui.
Niinkuin hedelmät,jotka raakana pitkän matkan aikana kypsyivät mehukkaiksi, olin minäkin matkustaessani luoksesi kypsä. Nyt kun olin tässä et sanonut sanaakaan. Olemuksesi oli ylväs ja arvokasta hitautta täynnä.
Pilvet liikkuivat laaksossa nopeasti hätyytetyn lammaslauman lailla, heidän ajaminaan jotka tappavat nimesi tähden, mutta minusta tuntui ettet liikkunut ollenkaan.
Kun vihdoin puhuit erotin selvästi sanasi: "Vanhempien tyhmyys ja kansallinen häpeä on pahaksi lapsillenne ja lapsenlapsillenne." Tuuli laantui.
13.3.2010
Voi voi voi voi voi...
Onko luominen mahdollista ilman tuskaa,
uuden ihmisen maailmaan tuominen ei ainakaan,
tai niin olen kuullut,
kun ensiksi pidättelee niin kauan ettei --
ja sitten puristaa sen ulos,
sen jolla ei vielä ole nimeä.
Kerrotaan sinun olevan niin puhtoinen moraalinmajakka,
ettet myisi taidetta,
mutta mistään hinnasta ei ollut kysymys,
sillä elämän rinnalla taide on halpa huora,
johon epätoivomme ja yksinäisyytemme sumussa,
tartumme kaksin käsin haparoiden kuin vanhus kävelykeppiinsä,
mutta hän on elänyt,
mitä meistä?
Taide jättää meidät yksin silloin kun tarvitsemme sitä eniten,
maksusta se runkkaa meiltä mielihyvää kunnes tyhjenemme omanarvontunteen eltaantuneeseen siemeneen,
sen jättämien avaruuteen hukkuneiden hairahtuneiden yli rullaa elämän telaketjut,
ihminen on luotu luulemaan enemmän kuin luomaan -
luomaan luuloa,
sillä taidetta ei ole olemassa, on vain ihmisiä jotka sanovat sen todeksi,
heitäkö uskomme silloin kuin uskomme ei riitä,
estetiikkan esteen yli hypitään ja hevoseni eivät jaksa enää,
voi kun osaisi vain elää.
uuden ihmisen maailmaan tuominen ei ainakaan,
tai niin olen kuullut,
kun ensiksi pidättelee niin kauan ettei --
ja sitten puristaa sen ulos,
sen jolla ei vielä ole nimeä.
Kerrotaan sinun olevan niin puhtoinen moraalinmajakka,
ettet myisi taidetta,
mutta mistään hinnasta ei ollut kysymys,
sillä elämän rinnalla taide on halpa huora,
johon epätoivomme ja yksinäisyytemme sumussa,
tartumme kaksin käsin haparoiden kuin vanhus kävelykeppiinsä,
mutta hän on elänyt,
mitä meistä?
Taide jättää meidät yksin silloin kun tarvitsemme sitä eniten,
maksusta se runkkaa meiltä mielihyvää kunnes tyhjenemme omanarvontunteen eltaantuneeseen siemeneen,
sen jättämien avaruuteen hukkuneiden hairahtuneiden yli rullaa elämän telaketjut,
ihminen on luotu luulemaan enemmän kuin luomaan -
luomaan luuloa,
sillä taidetta ei ole olemassa, on vain ihmisiä jotka sanovat sen todeksi,
heitäkö uskomme silloin kuin uskomme ei riitä,
estetiikkan esteen yli hypitään ja hevoseni eivät jaksa enää,
voi kun osaisi vain elää.
27.8.2009
Henkilökohtaista happea
Tupakan natsa ihoon sattuu kuin sattuma, niin kuin yrittämisellä olisi mitään virkaa,
työttömänä töissä täytän virkaa, tähdetkin häviävät taivaalta aikanaan kuin Kirka,
toiset kuolee hiljaa toiset kirkuen, yksi ihminen ei voi olla planeetta, täytän kusirakkoani puhtaalla vedellä – kusen kemikaaleja.
Tienaan rahaa omatunnolleni, ostan olemassaoloa,
kummalle laitetaan, pankille vai luotolle,
luotatko minuun, tuletko istumaan viereeni vaikka bussissa tilaa olisi,
pankille on vaikea määritellä tätä velkaa, puolet suomen työvoimasta sairaslomalla,
puolet idän työvoimasta haudassa, suhteellista köyhyyttä suhteettomassa maailmassa,
hyviä tarinoita länsimaisesta kolonialismista, se oli varmasti kohtalo tai pikemminkin jumalan ohjaus, lakatkaa käyttämästä ihmisiä syöttinä ballistisille ohjuksille.
Unissani seison valppaana pilvenpiirtäjän katolla, autoja kasvamassa mullasta juuret syvällä länsimaisessa kulttuurissa,
mielenosoittajat kääntävät muutaman pellon uusia Opeleita, autokauppias itsemurhan partaalla,
viha juo pullollisia Molotovia, ei sisäisesti käytettäväksi, sisältää tulta jumalauta,
eikä kukaan auta, ei yksinäisiä sankareita lohikäärmeen polttamalla maalla,
kasken satoa, raatajille raadan alaisille,
radan alaisille piilossa raadannalta, työn raadot lepäämässä radoilla – putki päällä,
rautakaupassa isketään uutta sampoa, rakennetaan yhteistä kotia,
hommaillaan onnen parissa.
Teen kaikkeni lähentääkseni kuolemaa, sillä elämä on hengenvaarallista,
syön suolaista mikroruokaa, juon kovaa rasvaa,
hengitän savun tuhansia myrkkyjä, tyhjään vatsaan tuplaespressoja triplana,
täytyy näytellä uskomatonta, jotta voisi kertoa totuuden päin naamaa, jos on tosissaan kukaan ei edes huomaa.
En noudata ohjeitanne, voitte terveyspropagandanne pitää – elämä on ihan liian pitkä,
historioita kirjoitetaan huviksi, ei niistä kukaan opi,
tarinat suuresta kohtalosta viihdyttävät meitä, heitän pääkallolla olemassaoloa,
jäätyneet patsaat ratsastamassa kivisillä aatteilla, menneisyyden puolustuslinjojen ruumiiden päällä,
sota on parasta viihdettä antikvariaatin kiertäjille, tuskan kierrättäjille.
Hyvinvointivaltiossa osataan ajatella teoriassa, kirjoittaa akateemisia kirjoja siitä miksi teoriat tappaa käytännössä,
koska ei ajattelu mitään maksa, ei siitä kukaan myöskään mitään maksa,
pistän auton parkkiin tähän ideaparkkiin, tankkaan ysivitosella paskaa,
loput prosentit syntyvät kun osaa varastaa, liike-elämä nussii innovatiivisesti suomen rumimmalla sanalla,
innovaation invaasio, teollisuuden siirtyessä kiinaan insinööriopiskelijoiden aivot leviää kuin astuisi miinaan.
Intellektuellit radikaalit voimalehtineen voimattomana juovat kahvia trendikahvilassa, aito anarkismi syntyy luopumisesta,
kun naapurissa toimittaja ammuttiin, täällä suomessa hieno juliste suunniteltiin,
design palkintoja voitettiin, innovatiivinen invaasio lunastettiin,
kunnioitan niitä, jotka laittavat henkensä alttiiks, en niitä jotka tekevät alttarin, pannen muutaman näsäviisaan sanan pantiks,
ennen kuin tuomitset tekopyhäksi voin kuiskata korvaasi – olen samanlainen kuin kaikki muutkin,
näsäviisas paska jolla on työputki, käytän kieltä kertoakseni miltä tuntuu ja olen hyvin vihainen, kyyninen miesrunoilija ilman rakkautta on pahin mahdollinen.
En aliarvioi kehoanikaan, usein jalkani puutuu kun katselen koneeltani maailmaa,
kun nyrkit puhuu yritän kuunnella, kun sydän puhuu menen mukana,
yksilön valintako kiinnostaa, se kiihottaa,
voit korvaani huohottaa, suolasta työmiehen hikeä,
hakaniemessäkin monta nälkäistä koditonta vatsaa, aliravitsemuksessa ajattelu on köyhää, prioriteetit muualla ja täällä sörkän rantatiellä kokoomukselta löyhkää.
työttömänä töissä täytän virkaa, tähdetkin häviävät taivaalta aikanaan kuin Kirka,
toiset kuolee hiljaa toiset kirkuen, yksi ihminen ei voi olla planeetta, täytän kusirakkoani puhtaalla vedellä – kusen kemikaaleja.
Tienaan rahaa omatunnolleni, ostan olemassaoloa,
kummalle laitetaan, pankille vai luotolle,
luotatko minuun, tuletko istumaan viereeni vaikka bussissa tilaa olisi,
pankille on vaikea määritellä tätä velkaa, puolet suomen työvoimasta sairaslomalla,
puolet idän työvoimasta haudassa, suhteellista köyhyyttä suhteettomassa maailmassa,
hyviä tarinoita länsimaisesta kolonialismista, se oli varmasti kohtalo tai pikemminkin jumalan ohjaus, lakatkaa käyttämästä ihmisiä syöttinä ballistisille ohjuksille.
Unissani seison valppaana pilvenpiirtäjän katolla, autoja kasvamassa mullasta juuret syvällä länsimaisessa kulttuurissa,
mielenosoittajat kääntävät muutaman pellon uusia Opeleita, autokauppias itsemurhan partaalla,
viha juo pullollisia Molotovia, ei sisäisesti käytettäväksi, sisältää tulta jumalauta,
eikä kukaan auta, ei yksinäisiä sankareita lohikäärmeen polttamalla maalla,
kasken satoa, raatajille raadan alaisille,
radan alaisille piilossa raadannalta, työn raadot lepäämässä radoilla – putki päällä,
rautakaupassa isketään uutta sampoa, rakennetaan yhteistä kotia,
hommaillaan onnen parissa.
Teen kaikkeni lähentääkseni kuolemaa, sillä elämä on hengenvaarallista,
syön suolaista mikroruokaa, juon kovaa rasvaa,
hengitän savun tuhansia myrkkyjä, tyhjään vatsaan tuplaespressoja triplana,
täytyy näytellä uskomatonta, jotta voisi kertoa totuuden päin naamaa, jos on tosissaan kukaan ei edes huomaa.
En noudata ohjeitanne, voitte terveyspropagandanne pitää – elämä on ihan liian pitkä,
historioita kirjoitetaan huviksi, ei niistä kukaan opi,
tarinat suuresta kohtalosta viihdyttävät meitä, heitän pääkallolla olemassaoloa,
jäätyneet patsaat ratsastamassa kivisillä aatteilla, menneisyyden puolustuslinjojen ruumiiden päällä,
sota on parasta viihdettä antikvariaatin kiertäjille, tuskan kierrättäjille.
Hyvinvointivaltiossa osataan ajatella teoriassa, kirjoittaa akateemisia kirjoja siitä miksi teoriat tappaa käytännössä,
koska ei ajattelu mitään maksa, ei siitä kukaan myöskään mitään maksa,
pistän auton parkkiin tähän ideaparkkiin, tankkaan ysivitosella paskaa,
loput prosentit syntyvät kun osaa varastaa, liike-elämä nussii innovatiivisesti suomen rumimmalla sanalla,
innovaation invaasio, teollisuuden siirtyessä kiinaan insinööriopiskelijoiden aivot leviää kuin astuisi miinaan.
Intellektuellit radikaalit voimalehtineen voimattomana juovat kahvia trendikahvilassa, aito anarkismi syntyy luopumisesta,
kun naapurissa toimittaja ammuttiin, täällä suomessa hieno juliste suunniteltiin,
design palkintoja voitettiin, innovatiivinen invaasio lunastettiin,
kunnioitan niitä, jotka laittavat henkensä alttiiks, en niitä jotka tekevät alttarin, pannen muutaman näsäviisaan sanan pantiks,
ennen kuin tuomitset tekopyhäksi voin kuiskata korvaasi – olen samanlainen kuin kaikki muutkin,
näsäviisas paska jolla on työputki, käytän kieltä kertoakseni miltä tuntuu ja olen hyvin vihainen, kyyninen miesrunoilija ilman rakkautta on pahin mahdollinen.
En aliarvioi kehoanikaan, usein jalkani puutuu kun katselen koneeltani maailmaa,
kun nyrkit puhuu yritän kuunnella, kun sydän puhuu menen mukana,
yksilön valintako kiinnostaa, se kiihottaa,
voit korvaani huohottaa, suolasta työmiehen hikeä,
hakaniemessäkin monta nälkäistä koditonta vatsaa, aliravitsemuksessa ajattelu on köyhää, prioriteetit muualla ja täällä sörkän rantatiellä kokoomukselta löyhkää.
21.7.2009
vuoroaamuilta
Asiat jotka oli pakko tehdä eivät kannattaneet ja sortuivat kyynisyyteen,
asiat jotka tein väärin eivät tehneet oikeutta,
asiat joista päätin yksin johtivat yksinäisyyteen,
Yhteys ei aina johda yhtenäisyyteen, yksityisyys on yksinäisyyttä,
toisinaan vapautta.
Tee kuten haluaisit itsellesi tehtävän, tehdessäsi itseäsi vastaan, vastaat teoistasi,
harvemmin ihmiset tahallaan satuttaa, toisinaan kipu seuraa valintaa,
toisinaan toisinpäin, sattumakin voi tuntua johdatukselta,
kysymykseeni osaako sydän ajatella, vastaat kysymällä voiko järkeen luottaa.
Vuoroilta.
Päivät menee suunnilleen suunniltaan, kun päivä vaihtuu töissä herään saman päivän iltaan,
olen juna-aseman välipala automaattina, suuhuni tungetaan kolikoita,
paiskon vaihtorahaa ja välipalapatukoita,
tapaan huuruisia ihmisiä ostamassa kahvia, pelaamassa toivon parissa,
totoon tottuu, palauta lottokupongit ennen yhdeksää,
sinun hetkesi on seuraava, rukoile jumalaa,
pidä sormet kiinni tiskissä, sormet kiinni ristissä.
Jalkapallofanit tallovat asfaltin hajalle, joskus välissä on ihmisen pää,
onnela tuottaa illan onnelliset kadulle, krapulassa salille muokkaamaan persettä –
huomenta,
keinottelevan valon vaativa kaupunki, lokit ja ihmiset eivät ikinä saa tarpeeksi,
mutta ihminen ei edelleenkään osaa lentää, joten soita mulle jos on kenttää,
nälkä laskee verensokeria, nollasaldo tililtä nostaa vihaa,
miehillekin laitettiin laittia ja rypynpoistovoidetta,
lattea pahvimukissa, geeliä tukassa, sukissa pooloileva kusipää,
kehuisin kauneuttasi jos puheesi ei olisi niin rumaa, mua kylmää vaikka olet kuuma,
saappaallakin fiksumpi ilme, imiessäsi tupakkaa posket lommolla.
Kaivan repusta hupparin, on pakko kätkeytyä,
tuuli riepottelee sampoolta tuoksuvia hiuksiasi, snägäripapereita asfaltilla,
kytät kadulla paimentaa lampaita käyttäytymään ihmisiksi, astun bussiin toivoen elämäni rakkautta viereeni,
narkkari tuudittaa tarinallaan minut uneen vasten bussin viileää ikkunaa, jokainen kamapää lukee samaa kirjaa,
ja kuka minä olen arvostelemaan, olen koukussa toisiin ihmisiin sen ollen yhtä vaarallista,
yksinäisyys tappaa, tämä kirjoitus on siitä vaikka kirjaimilla on kaverit,
ne muodostavat sanat, rivit, merkitykset.
Voittaja ja häviäjä samaan aikaan – ajassa,
palan kahvipannun pohjassa, hengitän kofeiinia,
jalat kuin kaksi marlboroa sytytettynä suussa, liekkien nuollessa luuta en tunne kipua,
täytyy palaa loppuun ennen unta, liueta savun mukana – sokerina pohjalle,
nukkumatti ripottelee silmiin tuhkahippuja, tuli nuorentaa feenikslintua,
minä vanhenen jokaisella vuorolla.
Nostaessani pahvilaatikoita rikon selkää, teen tämän vuoron loppuun älä pelkää,
ruoka muovikassissasi painaa enemmän kuin nälkä, syö hodari bodari,
leijona passissa, ahven vaakunassa, joutsen paketissa ja kaksipäinen karhu naapurissa,
eläinten vallankumousta odotellessa, ota sisupastilli suuhun niin safkan kantaminen kotiin ei ole liian raskasta,
koko maailma muovikassissa, tämä ei ole eläintarha vaan kauppa,
koittakaa käyttäytyä kuluttajat, valitkaa oikeita tuotteita,
viidentoista päivän palautusoikeus kansalaisen sananvapautta.
Vuoroaamu.
Usvaisia jalkapallokenttiä ikkunan takana, matkalla aamuvuoroon,
kylmien kulmien kulminaatiota odottavassa kulttuurissa paha olo kumuloituu,
eikä tämä sivistyssanojen litania auta, pistän turpani kiinni heti kun olen pätenyt hieman,
kyse on fiiliksestä joka irtoaa levottomuutena, haluaisin että joku rauhoittaisi ja tasapainottaisi minua,
puutteellista rakkautta, ei voi paskaduunilla ansaita,
teen työtä ilmaan niin kuin laukaukset, hylsyt eivät ikinä tippuneet,
emme ikinä tavanneetkaan, tapan sinut sisältäni tavallani – vain tapani selviytyä,
kelataan aivot takaisin päähän, laajentunut sydän rintalastaan kiinni.
Aina ei voi odottaa tunnetta, joskus se kolkuttaa myöhässä,
olen töissä ajallaan, et kummittele mielessäni,
niin monta vuoroa kuin tähän tarvitaan, taistelu muististani – enkä ole valinnut puolia,
unohduksesta ajallaan muistuttaa sieluni palapeli otetuissa valokuvissa, samaa laulua soittavasta positiivarista negatiivi,
kaikki ne hetket jotka ryöstin salamavalolla sinulle, vain nähdäkseni ne edessäni tänään,
en halua korjata kovalevyäni, viisi vuotta muistoja laatikossa,
sielunpalasia binäärikoodina.
Työstäni palkaksi saan kortsun vessan automaatista, yhdynnän kesto on noin viisi minuuttia – koittakaa kestää,
vapaat talonpojat iskemässä suonta työpäivän jälkeen, polttelevat hermoja lusikalla,
suu auki täältä tulee rekka-auto tai lentokone, pelastajat seuraavat polttoainevanaa Atlantilla,
ei mustia laatikoita, palaneita ruumiita,
omaiset odottaa, eikä kukaan palaa,
niskani sytytettynä pitkällä kuin etuvalot autotiellä, humalainen hirvi tienposkessa,
mänty heilumassa, kaatumassa kaatosateessa.
Haluan repiä duunivaatteet vittuun ja mennä tanssimaan pisaroiden rummutuksen tahtiin, huoltoaseman pihalla voi tukehtua jokaiseen öljy rahtiin,
täydellisen vapauden toteutus jää takaraivoon kuin ajatus,
jään katoksen alle pitämään sadetta, vettä janoisen kämmenillä,
kuinka voit pitää jostakin jonka kosketus valuu käsien läpi, kuinka voit pitää jotakin ikuisesti muuttuvaa,
aallot kovertaa kalliota, vihreiden lasinsirujen reunat pyöristää,
ota lasit pois silmiltäsi tullessasi sisälle, ettet idiootilta näyttäisi,
ja minä kyllä pärjään, ei tämä elämä häikäise,
katson myrkyllisen kaunista taivaanrantaa, auringon laskuhumalaa ikkunastani on taas ilta.
asiat jotka tein väärin eivät tehneet oikeutta,
asiat joista päätin yksin johtivat yksinäisyyteen,
Yhteys ei aina johda yhtenäisyyteen, yksityisyys on yksinäisyyttä,
toisinaan vapautta.
Tee kuten haluaisit itsellesi tehtävän, tehdessäsi itseäsi vastaan, vastaat teoistasi,
harvemmin ihmiset tahallaan satuttaa, toisinaan kipu seuraa valintaa,
toisinaan toisinpäin, sattumakin voi tuntua johdatukselta,
kysymykseeni osaako sydän ajatella, vastaat kysymällä voiko järkeen luottaa.
Vuoroilta.
Päivät menee suunnilleen suunniltaan, kun päivä vaihtuu töissä herään saman päivän iltaan,
olen juna-aseman välipala automaattina, suuhuni tungetaan kolikoita,
paiskon vaihtorahaa ja välipalapatukoita,
tapaan huuruisia ihmisiä ostamassa kahvia, pelaamassa toivon parissa,
totoon tottuu, palauta lottokupongit ennen yhdeksää,
sinun hetkesi on seuraava, rukoile jumalaa,
pidä sormet kiinni tiskissä, sormet kiinni ristissä.
Jalkapallofanit tallovat asfaltin hajalle, joskus välissä on ihmisen pää,
onnela tuottaa illan onnelliset kadulle, krapulassa salille muokkaamaan persettä –
huomenta,
keinottelevan valon vaativa kaupunki, lokit ja ihmiset eivät ikinä saa tarpeeksi,
mutta ihminen ei edelleenkään osaa lentää, joten soita mulle jos on kenttää,
nälkä laskee verensokeria, nollasaldo tililtä nostaa vihaa,
miehillekin laitettiin laittia ja rypynpoistovoidetta,
lattea pahvimukissa, geeliä tukassa, sukissa pooloileva kusipää,
kehuisin kauneuttasi jos puheesi ei olisi niin rumaa, mua kylmää vaikka olet kuuma,
saappaallakin fiksumpi ilme, imiessäsi tupakkaa posket lommolla.
Kaivan repusta hupparin, on pakko kätkeytyä,
tuuli riepottelee sampoolta tuoksuvia hiuksiasi, snägäripapereita asfaltilla,
kytät kadulla paimentaa lampaita käyttäytymään ihmisiksi, astun bussiin toivoen elämäni rakkautta viereeni,
narkkari tuudittaa tarinallaan minut uneen vasten bussin viileää ikkunaa, jokainen kamapää lukee samaa kirjaa,
ja kuka minä olen arvostelemaan, olen koukussa toisiin ihmisiin sen ollen yhtä vaarallista,
yksinäisyys tappaa, tämä kirjoitus on siitä vaikka kirjaimilla on kaverit,
ne muodostavat sanat, rivit, merkitykset.
Voittaja ja häviäjä samaan aikaan – ajassa,
palan kahvipannun pohjassa, hengitän kofeiinia,
jalat kuin kaksi marlboroa sytytettynä suussa, liekkien nuollessa luuta en tunne kipua,
täytyy palaa loppuun ennen unta, liueta savun mukana – sokerina pohjalle,
nukkumatti ripottelee silmiin tuhkahippuja, tuli nuorentaa feenikslintua,
minä vanhenen jokaisella vuorolla.
Nostaessani pahvilaatikoita rikon selkää, teen tämän vuoron loppuun älä pelkää,
ruoka muovikassissasi painaa enemmän kuin nälkä, syö hodari bodari,
leijona passissa, ahven vaakunassa, joutsen paketissa ja kaksipäinen karhu naapurissa,
eläinten vallankumousta odotellessa, ota sisupastilli suuhun niin safkan kantaminen kotiin ei ole liian raskasta,
koko maailma muovikassissa, tämä ei ole eläintarha vaan kauppa,
koittakaa käyttäytyä kuluttajat, valitkaa oikeita tuotteita,
viidentoista päivän palautusoikeus kansalaisen sananvapautta.
Vuoroaamu.
Usvaisia jalkapallokenttiä ikkunan takana, matkalla aamuvuoroon,
kylmien kulmien kulminaatiota odottavassa kulttuurissa paha olo kumuloituu,
eikä tämä sivistyssanojen litania auta, pistän turpani kiinni heti kun olen pätenyt hieman,
kyse on fiiliksestä joka irtoaa levottomuutena, haluaisin että joku rauhoittaisi ja tasapainottaisi minua,
puutteellista rakkautta, ei voi paskaduunilla ansaita,
teen työtä ilmaan niin kuin laukaukset, hylsyt eivät ikinä tippuneet,
emme ikinä tavanneetkaan, tapan sinut sisältäni tavallani – vain tapani selviytyä,
kelataan aivot takaisin päähän, laajentunut sydän rintalastaan kiinni.
Aina ei voi odottaa tunnetta, joskus se kolkuttaa myöhässä,
olen töissä ajallaan, et kummittele mielessäni,
niin monta vuoroa kuin tähän tarvitaan, taistelu muististani – enkä ole valinnut puolia,
unohduksesta ajallaan muistuttaa sieluni palapeli otetuissa valokuvissa, samaa laulua soittavasta positiivarista negatiivi,
kaikki ne hetket jotka ryöstin salamavalolla sinulle, vain nähdäkseni ne edessäni tänään,
en halua korjata kovalevyäni, viisi vuotta muistoja laatikossa,
sielunpalasia binäärikoodina.
Työstäni palkaksi saan kortsun vessan automaatista, yhdynnän kesto on noin viisi minuuttia – koittakaa kestää,
vapaat talonpojat iskemässä suonta työpäivän jälkeen, polttelevat hermoja lusikalla,
suu auki täältä tulee rekka-auto tai lentokone, pelastajat seuraavat polttoainevanaa Atlantilla,
ei mustia laatikoita, palaneita ruumiita,
omaiset odottaa, eikä kukaan palaa,
niskani sytytettynä pitkällä kuin etuvalot autotiellä, humalainen hirvi tienposkessa,
mänty heilumassa, kaatumassa kaatosateessa.
Haluan repiä duunivaatteet vittuun ja mennä tanssimaan pisaroiden rummutuksen tahtiin, huoltoaseman pihalla voi tukehtua jokaiseen öljy rahtiin,
täydellisen vapauden toteutus jää takaraivoon kuin ajatus,
jään katoksen alle pitämään sadetta, vettä janoisen kämmenillä,
kuinka voit pitää jostakin jonka kosketus valuu käsien läpi, kuinka voit pitää jotakin ikuisesti muuttuvaa,
aallot kovertaa kalliota, vihreiden lasinsirujen reunat pyöristää,
ota lasit pois silmiltäsi tullessasi sisälle, ettet idiootilta näyttäisi,
ja minä kyllä pärjään, ei tämä elämä häikäise,
katson myrkyllisen kaunista taivaanrantaa, auringon laskuhumalaa ikkunastani on taas ilta.
28.5.2009
Kappale numero nolla.
Joku ampui sarjan ilmaan, luodinreiät jumalien pilviin,
Jumalat vastasivat lämpöhakuisilla ohjuksilla, valo hohtaa turhamaisten ihmisten kultakelloilla,
tuhlattu aika on helppo paikantaa.
Maailman pilvenreunat laskeutuvat, painuvat luomet hukuttavat silmänsä tummaan sineen,
Liipaisin ystävällinen sormi hellii heitä, sade sekoittuu kyyneliin,
Herkkä sihti ärsytykseen, eivät jätä asioita sattumanvaraan.
On mukavaa olla elossa hetkittäin, nämä hetket koostuvat heistä, he kostuvat hetkistään,
On mukava olla elossa hetkittäin, jumalien luodinreiät pilvissä, voit nähdä ne tänään.
Täydellisyyden täyttymys muuttaa inhimillisyyden ihmeeksi,
Kerrotko minusta lapsillesi, isi,
Kerro lapsellesi.
En koskaan kuullut laukeavaa asetta, kuulin naisen,
Hiivit sängystäni suihkuun aamulla, Nyt katson kun laitat meikkiä,
Enkä katuisi hetkeäkään, vaikka emme puhuisikaan,
Haluaisin sanoa sieluasi kauniiksi, silmäsi eivät peilaa, peilaat silmiäsi,
Sielu on uskon asia, aamuruskokaan ei näy kaikille.
Haluat olla rajoittamaton, kätesi ei ylety meikkikynään,
Ja vapautesi takertuu käsitteisiin, todistuksiin,
Ojennan sen sinulle, menet palatessasi,
Senkin kierrättäjä, poltat vihreitä savukkeita parvekkeella.
Etsin Jumalaa hiuksistasi, kainaloistasi, löydän sen luonteestasi,
en voisi ostaa seuraasi, huorata perääsi,
Tavoitellessamme tärkeyttä, on vapautta pitää sinua tärkeimpänä,
Mitä kerrot minusta lapsillesi, äiti,
Mitä kerrot lapsellesi.
Kaaduin pyörällä, polveen sattuu,
sininen taivas menee pilveen, katoksen alle sadetta pakoon,
Tule ja auta minut ylös, leikitään vapautta,
Makaan mullalla, katse lasittuneena leikin kuollutta,
Pidätän hengitystä, hetkeä käsissäni kuin palloa,
Olen menneisyyttä piilossa peiton alla,
Ravistele minua, pientä myttyä,
Rakennetaan maja peitoista ja tyynyistä.
Pyrkiessämme vapauteen, itsenäisyys tulee naamalle ja emme ole lapsia enää,
Yritän olla nukahtamatta, olen vastuussa,
Moni nukahtanut hyvään seksiin tyytyväisenä, ilman tulosvastuuta,
On saatava, kaiken lisäksi lapsia.
Mentävä naimisiin, uskomattomana miehenä kirkon penkillä,
Muori kysyi Gagarinilta näkikö se Jumalan,
Mutta istuessani mummin vieressä sairaalassa, luen rukousta hikisestä kämmenselästä,
Mustetta otsalla, tämä hybris hämmentää.
Viimeiset intiaanit söivät snickersiä ennen kuolemaa, kantoivat uraania paljailla käsillä,
enkä muista yhtään virttä ulkoa, etkö muka rukoile kun sattuu niin ettei buranat auta,
älä kuseta.
Uutistuokiot aamuisin kuin adrenaliini narkkareita, eivät kestä päivän tylsyyttä,
Sydän pamppailee sanoista niin kovaa, ettei tarvita kahvia,
Piknikillä juoksuhaudoissa, rakastelua pommisateessa,
Maailma tuottaa kuvia aukkoihin, joita mielikuvitus ei paikkaa,
Ihmiset niin turtuneita, etteivät kykene masturboimaan ilman pornoa.
Turhautuneena saamattomuuksiinsa, voi jäädä lähibaariin savuttamaan - saavuttamaan,
kaksi tyhjää kirkkoa kilometrin säteellä, kuusi täpötäyttä baaria,
Alkoholi vs. Jumala, juodaan Jeesuksen verta,
Tässä istun metrossa iloisen narkkarin vieressä, vastapäätä partasuu halaamassa pulloa.
Taistelen rauhoittavia vastaan levottomuudella, unilääkkeitä vastaan kofeiinitableteilla,
Paniikki on vain tunne, oikeus olla olemassa,
Muulla tavalla kuin aseella, tilinpitäjä surffaamassa taseella,
Pyrkiessämme vahvuuteen, ihmisyys naamalla,
Metron matkustajia vituttaa, kuinka moni teistä otti särkylääkettä aamulla.
Lauluissa toistuu liian usein, että olemme yksin lopuksi,
Elämä on pidempi kuin neljä minuuttia tai kasa tyhjiä sanoja,
Niin kauan kun kannat maidot, ostoskassimme eivät ole raskaita.
Mies ostaa joka päivä kaksikymmentä sikaria, polttaa itsensä kuoliaaksi,
mielenosoitukseksi, tiibetin munkki sidotaan hengityskoneeseen kiinni,
kuolee valkoiselle, keuhkot mustina kuin kirjoitus,
Pyydän anteeksi, pyyhin perseeni antamiisi taivaspasseihin,
jos metsää riittäisi, vessapaperia ostaisin.
Lehmipojat juovat letkujen lypsäämää maitoa, lehmät kuihtuvat janoon,
Kalsium on hyvää luustolle sanoi jalkapallotähti kun polvi meni ympäri, kuin maailma.
Viljelijät niittävät puita kuin mainetta, Seine paskassa,
Kalat nousevat puroille juomaan, meri kuoli ja haudattiin,
Porvarin synttäreillä viagralla maljaa nostettiin,
Puhelinmyyjä tyrkyttää minulle autolehteä, öljyä valuvia joutsenia ei jaksa kiinnostaa.
Ja jokainen on myymässä ihmisoikeuksia kympillä, ruttopuistossa kymmenen feissaajaa,
Muttei kukaan muista rutton kuolleita, se on mennyt trendi vaan,
Mustavalkoisesta maailmasta tuli värillinen kun televisio keksittiin.
Israel pommittaa gazaa, bensaa sataa,
kaikki sileeks, kaikki sileeks,
Tänään asekauppiaan bileet, samat tyypit turvaamassa rauhaa,
Öljyporat ovat liekeissä, eivät tanssilattialla,
Voit sanoa minua tekopyhäksi, olen sitä mielellään,
Valtaa ei pidä antaa pyhimyksille muutenkaan,
Voit sanoa minua tekopyhäksi, olen sitä mielellään,
Valtaa ei pidä antaa tekopyhillekkään.
Jumalat vastasivat lämpöhakuisilla ohjuksilla, valo hohtaa turhamaisten ihmisten kultakelloilla,
tuhlattu aika on helppo paikantaa.
Maailman pilvenreunat laskeutuvat, painuvat luomet hukuttavat silmänsä tummaan sineen,
Liipaisin ystävällinen sormi hellii heitä, sade sekoittuu kyyneliin,
Herkkä sihti ärsytykseen, eivät jätä asioita sattumanvaraan.
On mukavaa olla elossa hetkittäin, nämä hetket koostuvat heistä, he kostuvat hetkistään,
On mukava olla elossa hetkittäin, jumalien luodinreiät pilvissä, voit nähdä ne tänään.
Täydellisyyden täyttymys muuttaa inhimillisyyden ihmeeksi,
Kerrotko minusta lapsillesi, isi,
Kerro lapsellesi.
En koskaan kuullut laukeavaa asetta, kuulin naisen,
Hiivit sängystäni suihkuun aamulla, Nyt katson kun laitat meikkiä,
Enkä katuisi hetkeäkään, vaikka emme puhuisikaan,
Haluaisin sanoa sieluasi kauniiksi, silmäsi eivät peilaa, peilaat silmiäsi,
Sielu on uskon asia, aamuruskokaan ei näy kaikille.
Haluat olla rajoittamaton, kätesi ei ylety meikkikynään,
Ja vapautesi takertuu käsitteisiin, todistuksiin,
Ojennan sen sinulle, menet palatessasi,
Senkin kierrättäjä, poltat vihreitä savukkeita parvekkeella.
Etsin Jumalaa hiuksistasi, kainaloistasi, löydän sen luonteestasi,
en voisi ostaa seuraasi, huorata perääsi,
Tavoitellessamme tärkeyttä, on vapautta pitää sinua tärkeimpänä,
Mitä kerrot minusta lapsillesi, äiti,
Mitä kerrot lapsellesi.
Kaaduin pyörällä, polveen sattuu,
sininen taivas menee pilveen, katoksen alle sadetta pakoon,
Tule ja auta minut ylös, leikitään vapautta,
Makaan mullalla, katse lasittuneena leikin kuollutta,
Pidätän hengitystä, hetkeä käsissäni kuin palloa,
Olen menneisyyttä piilossa peiton alla,
Ravistele minua, pientä myttyä,
Rakennetaan maja peitoista ja tyynyistä.
Pyrkiessämme vapauteen, itsenäisyys tulee naamalle ja emme ole lapsia enää,
Yritän olla nukahtamatta, olen vastuussa,
Moni nukahtanut hyvään seksiin tyytyväisenä, ilman tulosvastuuta,
On saatava, kaiken lisäksi lapsia.
Mentävä naimisiin, uskomattomana miehenä kirkon penkillä,
Muori kysyi Gagarinilta näkikö se Jumalan,
Mutta istuessani mummin vieressä sairaalassa, luen rukousta hikisestä kämmenselästä,
Mustetta otsalla, tämä hybris hämmentää.
Viimeiset intiaanit söivät snickersiä ennen kuolemaa, kantoivat uraania paljailla käsillä,
enkä muista yhtään virttä ulkoa, etkö muka rukoile kun sattuu niin ettei buranat auta,
älä kuseta.
Uutistuokiot aamuisin kuin adrenaliini narkkareita, eivät kestä päivän tylsyyttä,
Sydän pamppailee sanoista niin kovaa, ettei tarvita kahvia,
Piknikillä juoksuhaudoissa, rakastelua pommisateessa,
Maailma tuottaa kuvia aukkoihin, joita mielikuvitus ei paikkaa,
Ihmiset niin turtuneita, etteivät kykene masturboimaan ilman pornoa.
Turhautuneena saamattomuuksiinsa, voi jäädä lähibaariin savuttamaan - saavuttamaan,
kaksi tyhjää kirkkoa kilometrin säteellä, kuusi täpötäyttä baaria,
Alkoholi vs. Jumala, juodaan Jeesuksen verta,
Tässä istun metrossa iloisen narkkarin vieressä, vastapäätä partasuu halaamassa pulloa.
Taistelen rauhoittavia vastaan levottomuudella, unilääkkeitä vastaan kofeiinitableteilla,
Paniikki on vain tunne, oikeus olla olemassa,
Muulla tavalla kuin aseella, tilinpitäjä surffaamassa taseella,
Pyrkiessämme vahvuuteen, ihmisyys naamalla,
Metron matkustajia vituttaa, kuinka moni teistä otti särkylääkettä aamulla.
Lauluissa toistuu liian usein, että olemme yksin lopuksi,
Elämä on pidempi kuin neljä minuuttia tai kasa tyhjiä sanoja,
Niin kauan kun kannat maidot, ostoskassimme eivät ole raskaita.
Mies ostaa joka päivä kaksikymmentä sikaria, polttaa itsensä kuoliaaksi,
mielenosoitukseksi, tiibetin munkki sidotaan hengityskoneeseen kiinni,
kuolee valkoiselle, keuhkot mustina kuin kirjoitus,
Pyydän anteeksi, pyyhin perseeni antamiisi taivaspasseihin,
jos metsää riittäisi, vessapaperia ostaisin.
Lehmipojat juovat letkujen lypsäämää maitoa, lehmät kuihtuvat janoon,
Kalsium on hyvää luustolle sanoi jalkapallotähti kun polvi meni ympäri, kuin maailma.
Viljelijät niittävät puita kuin mainetta, Seine paskassa,
Kalat nousevat puroille juomaan, meri kuoli ja haudattiin,
Porvarin synttäreillä viagralla maljaa nostettiin,
Puhelinmyyjä tyrkyttää minulle autolehteä, öljyä valuvia joutsenia ei jaksa kiinnostaa.
Ja jokainen on myymässä ihmisoikeuksia kympillä, ruttopuistossa kymmenen feissaajaa,
Muttei kukaan muista rutton kuolleita, se on mennyt trendi vaan,
Mustavalkoisesta maailmasta tuli värillinen kun televisio keksittiin.
Israel pommittaa gazaa, bensaa sataa,
kaikki sileeks, kaikki sileeks,
Tänään asekauppiaan bileet, samat tyypit turvaamassa rauhaa,
Öljyporat ovat liekeissä, eivät tanssilattialla,
Voit sanoa minua tekopyhäksi, olen sitä mielellään,
Valtaa ei pidä antaa pyhimyksille muutenkaan,
Voit sanoa minua tekopyhäksi, olen sitä mielellään,
Valtaa ei pidä antaa tekopyhillekkään.
17.5.2009
Kotkan selässä.
Tarvitsen jonkun josta pitää kiinni, maapallo pyörii niin vitun kovaa,
Sydämeni liitää uhmaten luontoa, siivillä kotkan lailla,
Tie kiemurtelee suoraan, kehoni tarvitsee lomaa,
Jos olen töissä huomenna, rakkauteni on ruokatunnin pituinen,
Uninen hetki aamubussissa, rätisevän radiokanavan kaltainen.
Illalla sänkyyn mennessäni, riisut lihakseni,
Todistat minulle sielun olemassaoloa, lehtiesi keltaisuus kuin kauneinta kuolemaa,
Pelkään olevani vain yksilö, vai onko minua ympäri maailmaa,
Ja jos tunnen kipua, kuolenko jossakin muualla,
Sumuisella kasteen märällä nummella, kotkan katseesta vuorella,
Ostoskeskuksen kasvottomassa kuumuudessa, jäätiköllä,
Jäätyneen betoniseinän vieressä, sillan alla, graffitina ratapihalla.
Jätän merkkejä olemassaolostani sinulle,
Puhuttelet minua keväisellä sateella, välkkyvillä auton valoilla,
Öinen hiljaisuutesi soittaa tuhannen pisaran sinfoniaa, vasten mustaa märkää asfalttia,
Niin kuin tuhannet sävelet joita korvani eivät erota, kuiskaisitko minulle elämäntarinani ennen nukkumaanmenoa.
Yöllä katselemme unisien usvaisien talojen palavia ikkunoita, kotiin palaavia, palelevia ihmisiä,
Kaupungin pölyn laskeutuessa, bussit kulkevat hitaasti,
Puhallat perhosten parven kämmeneltäsi, jääkiteet silmistäni sulavat valoosi,
Kosketat lihasta jossa vereni kiertää, hivelet ihoani,
Yksilöllisyys on yksinäisyyttä, rakastunut mies ei tee työtä.
Olen korkealla kotkan selässä,
Tunnen märän tuoksun, maistan suolan,
Molekyylinä nousen, ikkunalasiin iskeydyn,
Kuolonkorinasta kuoriudun,
Tuhannet äänet muodostavat viimeisen henkäyksen,
Planeetat jatkavat siirtymistä hiljaisuudessa,
Kuuletko.
Sydämeni liitää uhmaten luontoa, siivillä kotkan lailla,
Tie kiemurtelee suoraan, kehoni tarvitsee lomaa,
Jos olen töissä huomenna, rakkauteni on ruokatunnin pituinen,
Uninen hetki aamubussissa, rätisevän radiokanavan kaltainen.
Illalla sänkyyn mennessäni, riisut lihakseni,
Todistat minulle sielun olemassaoloa, lehtiesi keltaisuus kuin kauneinta kuolemaa,
Pelkään olevani vain yksilö, vai onko minua ympäri maailmaa,
Ja jos tunnen kipua, kuolenko jossakin muualla,
Sumuisella kasteen märällä nummella, kotkan katseesta vuorella,
Ostoskeskuksen kasvottomassa kuumuudessa, jäätiköllä,
Jäätyneen betoniseinän vieressä, sillan alla, graffitina ratapihalla.
Jätän merkkejä olemassaolostani sinulle,
Puhuttelet minua keväisellä sateella, välkkyvillä auton valoilla,
Öinen hiljaisuutesi soittaa tuhannen pisaran sinfoniaa, vasten mustaa märkää asfalttia,
Niin kuin tuhannet sävelet joita korvani eivät erota, kuiskaisitko minulle elämäntarinani ennen nukkumaanmenoa.
Yöllä katselemme unisien usvaisien talojen palavia ikkunoita, kotiin palaavia, palelevia ihmisiä,
Kaupungin pölyn laskeutuessa, bussit kulkevat hitaasti,
Puhallat perhosten parven kämmeneltäsi, jääkiteet silmistäni sulavat valoosi,
Kosketat lihasta jossa vereni kiertää, hivelet ihoani,
Yksilöllisyys on yksinäisyyttä, rakastunut mies ei tee työtä.
Olen korkealla kotkan selässä,
Tunnen märän tuoksun, maistan suolan,
Molekyylinä nousen, ikkunalasiin iskeydyn,
Kuolonkorinasta kuoriudun,
Tuhannet äänet muodostavat viimeisen henkäyksen,
Planeetat jatkavat siirtymistä hiljaisuudessa,
Kuuletko.
12.5.2009
Oodi uusavuttomille.
Tämä on city missä uusavuttomat elävät uusavutonta elämää, kuin valmiiksi pureskeltua muoville yrjöttyä mikroruokaa.Take-away luonto kutsuu lähipuistoon pussikaljalle, jossa on kaksi puuta, keinu ja hiekkalaatikko.
Joskus uusavuttomat menevät rannalle ruikuttamaan,
sytyttävät nuotion, sillä heidän sydämessään palaa alituinen kaipuu.
– Me teimme tulen. He huutavat. – Olemme ihmisiä, olemme älymme ja kekseliäisyytemme huipulla. – Me teimme tulen.
Poliisiauto on paikalla viidessä minuutissa niin kuin ankara äiti soppakauha kädessä. Idioottipaimen paimentamassa idiootteja.
– Ei saa lapset leikkiä luonnon kanssa, ei sitä tiedä miten saattaa käydä.
Se onkin hyvä, sillä nuotiosta oltiin tehty kokko heittämällä niin sanottua ”pökköä” pesään, joka käsitti muutaman puistonpenkin, viherhoitajien aamulla kaataman puunrungon, peltiroskiksen ja lehtikeräysroskiksen. – Mites me nyt tää sammutetaan äiti? – Kustaaks siihe? Kulleja otetaan esiin. Ne näyttävät avuttomilta ilman muotiboxereiden trendikästä suojaa. Semmoisilta trademarkilla suojaamattomilta uunituoreilta innovaatioilta. Tuotteilta, jotka eivät nussineet kunnolla, mutta tiesivät jo kuinka kusta kaljanhuuruista ureaa.
Seksi on uusiavuttomille liian muodikasta ollakseen oikeaa. Uusavuttomat puhuvat paljon mielummin tisseistä tai stringeistä liikkuessaan musavideomaisesti vatsojaan pullistaen, hieroen öljyttyjä perseitään pienen hikisenkuuman studion hehkuviin spotteihin. Tositoimissa meikit leviäisivät, voiteet liukuisivat päin vittua hien mukana, juuri tänään salongissa kakutettu kampaus kyrville ja kaksi kokoa liian pienten ”low cut” farkkujen pukeminen panon jälkeen olisi varmasti nöyryyttävä urakka. Vaatteiden ottaminen pois tyylillä ei oikeissa tilanteissa onnistu, kompurointi alkaa näyttämään inhimilliseltä. – Varo kynsiäni!
Äiti sanoo, ettei noin iso kokko sammu kusemalla vaikka mäyräkoiria oltiin tankattu aamusta asti. Äiti ei tiedä mistä puhuu. On noustava kapinaan. Äiti on tyhmä. Äiti ei anna meidän olla alkukantaisia villimiehiä. Esko ja Joppekin lähtivät ihan turhaan lähi-Siwaan metsästämään A- luokan lihapötköjä.
Mitäs vittua. Äiti vastustelee. Äiti sanoo hoitavansa lapsukaiset pian sisälle autoon, pelastaa heidät kylmyydeltä ja nälältä. Lapset alkavat hippasta äidin kanssa, juosten kokkoa ympäri huutaen rivouksia ja antiglobalisaatio/antipoliisivaltio.org:in muodikkaita teesejä. Äiti on tullut provosoimaan apinoita käyttäytymään ihmisiksi.
Luonto on armoton. Palomies sammuttaa kokon vaahtosammuttimella. – Spermaa! Huutavat lapsukaiset, jotka eivät istu äidin autossa lämmittelemässä rankan luontokokemuksen jälkeen.
Onneksi heidät pelastettiin. Vaan ihmettelen vieläkin kuka niistä oli saanut sen kokon syttymään, siinä olisi aihetta vaikka lehtijuttuun.
Joskus uusavuttomat menevät rannalle ruikuttamaan,
sytyttävät nuotion, sillä heidän sydämessään palaa alituinen kaipuu.
– Me teimme tulen. He huutavat. – Olemme ihmisiä, olemme älymme ja kekseliäisyytemme huipulla. – Me teimme tulen.
Poliisiauto on paikalla viidessä minuutissa niin kuin ankara äiti soppakauha kädessä. Idioottipaimen paimentamassa idiootteja.
– Ei saa lapset leikkiä luonnon kanssa, ei sitä tiedä miten saattaa käydä.
Se onkin hyvä, sillä nuotiosta oltiin tehty kokko heittämällä niin sanottua ”pökköä” pesään, joka käsitti muutaman puistonpenkin, viherhoitajien aamulla kaataman puunrungon, peltiroskiksen ja lehtikeräysroskiksen. – Mites me nyt tää sammutetaan äiti? – Kustaaks siihe? Kulleja otetaan esiin. Ne näyttävät avuttomilta ilman muotiboxereiden trendikästä suojaa. Semmoisilta trademarkilla suojaamattomilta uunituoreilta innovaatioilta. Tuotteilta, jotka eivät nussineet kunnolla, mutta tiesivät jo kuinka kusta kaljanhuuruista ureaa.
Seksi on uusiavuttomille liian muodikasta ollakseen oikeaa. Uusavuttomat puhuvat paljon mielummin tisseistä tai stringeistä liikkuessaan musavideomaisesti vatsojaan pullistaen, hieroen öljyttyjä perseitään pienen hikisenkuuman studion hehkuviin spotteihin. Tositoimissa meikit leviäisivät, voiteet liukuisivat päin vittua hien mukana, juuri tänään salongissa kakutettu kampaus kyrville ja kaksi kokoa liian pienten ”low cut” farkkujen pukeminen panon jälkeen olisi varmasti nöyryyttävä urakka. Vaatteiden ottaminen pois tyylillä ei oikeissa tilanteissa onnistu, kompurointi alkaa näyttämään inhimilliseltä. – Varo kynsiäni!
Äiti sanoo, ettei noin iso kokko sammu kusemalla vaikka mäyräkoiria oltiin tankattu aamusta asti. Äiti ei tiedä mistä puhuu. On noustava kapinaan. Äiti on tyhmä. Äiti ei anna meidän olla alkukantaisia villimiehiä. Esko ja Joppekin lähtivät ihan turhaan lähi-Siwaan metsästämään A- luokan lihapötköjä.
Mitäs vittua. Äiti vastustelee. Äiti sanoo hoitavansa lapsukaiset pian sisälle autoon, pelastaa heidät kylmyydeltä ja nälältä. Lapset alkavat hippasta äidin kanssa, juosten kokkoa ympäri huutaen rivouksia ja antiglobalisaatio/antipoliisivaltio.org:in muodikkaita teesejä. Äiti on tullut provosoimaan apinoita käyttäytymään ihmisiksi.
Luonto on armoton. Palomies sammuttaa kokon vaahtosammuttimella. – Spermaa! Huutavat lapsukaiset, jotka eivät istu äidin autossa lämmittelemässä rankan luontokokemuksen jälkeen.
Onneksi heidät pelastettiin. Vaan ihmettelen vieläkin kuka niistä oli saanut sen kokon syttymään, siinä olisi aihetta vaikka lehtijuttuun.
9.5.2009
Ikuinen Ikaros
Istun sängyllä vastaheränneenä, kalsarit jalassa, tuskani jokaisessa aamussa,
Selkään ja niskaan sattuu, kipuni on syvällä ihoni alla värinänä,
Katto pääni päällä, kuppi kuumaa kahvia kielellä,
Sataa satunnaisia raekuuroja, sata euroa tilillä ja toisinaan tuntuu, että pelle hyppii sänkyni alla,
Kasvini elävät, kuristaen minut yöllä, kärsin hapenpuutteesta kanssasi, tahdon tahdonvoimani löytää,
Taipua tai edes kunnioittaa taipumustasi olla taipumaton,
Ja kuin kerrot kyyneleisillä silmilläsi, ettet halua olla rakkautta velkaa, en kaipaa armonpaloja, älä pelkää.
Tavoittelen asioita jotka kuluttavat minua, poltan ihmisiä empatiallani, tahdon liian lähelle sinua,
Kuin kumiluoti vatsaasi, pampulla polvitaipeisiin ja asfaltille, koiran purema, nippusiteillä ranteista,
Pystytä aitasi, kutsu mellakkakontrolliyksiköt paikalle,
En jää paikalleni, näet peilikuvani joka aamu kahvikupissasi, täytyt kyynelilläni,
Riudun tässä hetken ja sitten menen, enää koskaan minua et tapaa,
Vaellan metsään huutamaan lintujen kanssa, talsimaan maantien rapaa,
sammaloituen halaamiini puihin, upottautuen hyisiin lammen suihin,
kulkukoirana totun kyllä luihin, kalana kaljapullojen seassa,
Sukellan verisen veitsen lammen pohjasta, pesen käteni tästä,
Olen olemassa vain hetkisen, sen hetken riudun tässä.
Katsellessani aurinkoa hellimässä iltoinani itää,
Tajuan olevani yksin ja yksi siitä,
Ikuinen Ikaros,
aina noustessani siivilleni palan,
takaisin lähtöpisteeseeni palaan.
En ollut mestari olemassaolon, kun sanoit aikamme olevan väärä, jumala kuoli,
Autot pysähtyivät, kadut autioituivat, ruoho murtui asfaltin alta, mutristit huuliasi, käsi kaulavaltimollani,
Sydämeni sykettä ei mitata sekunneissa, ei ole aikaa,
Kivusta määrittelemme elämämme, se on puolueetonta, kuolema on taikaa,
Odotushuoneessa kaikki ovat samanarvoista, olevaa olematonta,
Ja kun kello tikittää, eikä lääkäriä näy, kemia pettää, ei saa unta, vartijat ovilla odottaa, etkä saisi itkeä, suoraan suoneen adrenaliinia,
En usko uskomattomiin tekoihin, uskon sinuun,
Ihmisyyden pinnalla, pinnallisuuden rinnalla voit luottaa minuun.
Taivasta maalataan tummansiniseksi parhaillaan, astuessamme ulos baarista hengittämään,
Olet minulle liikaa, yli annostan,
Seisahdumme hetkeksi katsomaan, tuulen juoksua sisäpihoilla, kuin nurkkaan ajettu susi, ulvoen, purevana, kylmänä,
Kaupungin autiomaa, on autioitunut kahdessa tunnissa,
Sähkö on ainoa mikä kulkee, valo näkyy luomien läpi, lehtien siluetit puistossa,
Värisen, olin juopunut sinusta koko illan, juonut tuopillisia rakkautta, lihani värinä, juoppohulluutta ja lasku tulee huomenna,
Värisetkö kylmyydestä vai sormieni hipaisusta avoimella kaula-aukollasi, hengitykseni värinästä korvallasi.
Katsellessani aurinkoa hellimässä yksinäisinä iltoinani itää,
Tajuan kasvavani siitä.
Selkään ja niskaan sattuu, kipuni on syvällä ihoni alla värinänä,
Katto pääni päällä, kuppi kuumaa kahvia kielellä,
Sataa satunnaisia raekuuroja, sata euroa tilillä ja toisinaan tuntuu, että pelle hyppii sänkyni alla,
Kasvini elävät, kuristaen minut yöllä, kärsin hapenpuutteesta kanssasi, tahdon tahdonvoimani löytää,
Taipua tai edes kunnioittaa taipumustasi olla taipumaton,
Ja kuin kerrot kyyneleisillä silmilläsi, ettet halua olla rakkautta velkaa, en kaipaa armonpaloja, älä pelkää.
Tavoittelen asioita jotka kuluttavat minua, poltan ihmisiä empatiallani, tahdon liian lähelle sinua,
Kuin kumiluoti vatsaasi, pampulla polvitaipeisiin ja asfaltille, koiran purema, nippusiteillä ranteista,
Pystytä aitasi, kutsu mellakkakontrolliyksiköt paikalle,
En jää paikalleni, näet peilikuvani joka aamu kahvikupissasi, täytyt kyynelilläni,
Riudun tässä hetken ja sitten menen, enää koskaan minua et tapaa,
Vaellan metsään huutamaan lintujen kanssa, talsimaan maantien rapaa,
sammaloituen halaamiini puihin, upottautuen hyisiin lammen suihin,
kulkukoirana totun kyllä luihin, kalana kaljapullojen seassa,
Sukellan verisen veitsen lammen pohjasta, pesen käteni tästä,
Olen olemassa vain hetkisen, sen hetken riudun tässä.
Katsellessani aurinkoa hellimässä iltoinani itää,
Tajuan olevani yksin ja yksi siitä,
Ikuinen Ikaros,
aina noustessani siivilleni palan,
takaisin lähtöpisteeseeni palaan.
En ollut mestari olemassaolon, kun sanoit aikamme olevan väärä, jumala kuoli,
Autot pysähtyivät, kadut autioituivat, ruoho murtui asfaltin alta, mutristit huuliasi, käsi kaulavaltimollani,
Sydämeni sykettä ei mitata sekunneissa, ei ole aikaa,
Kivusta määrittelemme elämämme, se on puolueetonta, kuolema on taikaa,
Odotushuoneessa kaikki ovat samanarvoista, olevaa olematonta,
Ja kun kello tikittää, eikä lääkäriä näy, kemia pettää, ei saa unta, vartijat ovilla odottaa, etkä saisi itkeä, suoraan suoneen adrenaliinia,
En usko uskomattomiin tekoihin, uskon sinuun,
Ihmisyyden pinnalla, pinnallisuuden rinnalla voit luottaa minuun.
Taivasta maalataan tummansiniseksi parhaillaan, astuessamme ulos baarista hengittämään,
Olet minulle liikaa, yli annostan,
Seisahdumme hetkeksi katsomaan, tuulen juoksua sisäpihoilla, kuin nurkkaan ajettu susi, ulvoen, purevana, kylmänä,
Kaupungin autiomaa, on autioitunut kahdessa tunnissa,
Sähkö on ainoa mikä kulkee, valo näkyy luomien läpi, lehtien siluetit puistossa,
Värisen, olin juopunut sinusta koko illan, juonut tuopillisia rakkautta, lihani värinä, juoppohulluutta ja lasku tulee huomenna,
Värisetkö kylmyydestä vai sormieni hipaisusta avoimella kaula-aukollasi, hengitykseni värinästä korvallasi.
Katsellessani aurinkoa hellimässä yksinäisinä iltoinani itää,
Tajuan kasvavani siitä.
16.4.2009
Olematon maa
Anton Krylov
Aristoteelinen pienoisnäytelmä.
- Olematon Maa-
Versio 2.
”Haluan kirjoittaa, haluan palata vanhaan, toiminta on sanoissa, haluan sen olevan siellä, sisällä, sen merkityksen, teot ovat turhaa, teot ovat väkivaltaa.”
Henkilöt
Valentin Politrukki
Nastja Äiti
Sashka Poika
Vera Tyttö
Mummo
Tapahtuu maassa jota ei enää ole.
Kirje
Näemme pimeän huoneen, ainoastaan kirjoituspöydällä palaa himmeä lamppu. Kirjoituspöydällä on sekalaisia papereita, mappeja ja radio.
Radio (Piippaa yksitoista kertaa)Kello on yksitoista illalla pääkaupungin aikaa, sillä emme tiedä enää mikä on pääkaupunki, kello on yksitoista illalla maan aikaa, sillä emme tiedä enää miksikä kutsua tätä veristä tilkkua. Kello on yksitoista illalla, siis herätkää! Herätkää ja valvokaa kanssamme tämä kyyneleitten täytteinen yö maassa jota ei enää ole.
Valentin sotilaspuvussa kävelee huoneeseen. Sammuttaa radion. Pitkä hiljaisuus. Valentin seisoo kirjoituspöydän ääressä kuunnellen ja katsellen ulos ikkunasta. Ulkoa kuuluu mekkalaa, huutoja, rikkimenevien ikkunoiden helisevää itkua, räjähdyksiä. Sitten oranssit lieskat värjäävät hänen tummat piirteensä. Kadulla auto on tulessa, on hiljaista taas. Hän huokaa, ottaa pistoolin kotelostaan. Punnitsee sitä hellävaraisesti kämmenellään, ikään kuin se olisi haurain kukka päällä maan. Hän katsoo asetta hiljaisuudessa intensiivisesti. Rojahtaa istumaan, puristaa aseen päättäväisesti nyrkkiin ja vapauttaa lippaan. Kuuluu kolaus sen pudotessa raskaasti pöytää vasten. Valentin tarttuu kynään ja alkaa kirjoittaa.
Valentin: Rakas. Olen pakkailut tavaroitamme, aina kuin palveluksesta kerkiän. Illalla yleensä todella myöhään ja tämä kämppä tuntuu ihan tyhjältä ilman naista, ilman sinua. En osaa edes ruokaa tehdä, tulisit pian. Maha on reistaillut taas. Olen syönyt kasarmilla lähinnä ruisleipää ja palanpainikkeeksi haaleata teetä, joskus ehkä kerran viikossa maitoauto tuo rjazenkaa, se on kuulemma hyvää vatsalle. Kirjoitin äidille kirjeen, hänen vastauksensa oli tuohtunut – missä se nainen on, jonka tehtävä on sinua syöttää. Älä välitä, semmoisia ne äidit on, vaikka olen sitä kyllä itsekin ihmetellyt. Ikävä on sinua lintuseni, oma kädestä syövä kesy kanarialintuni.
Onko Shaska ollut reipas? Mitä lääkäri sanoi korvatulehduksesta? Joudutaanko korvat puhkomaan?
Miten voikaan olla että pikkusotilaamme sairastelee niin usein? Täällä asiat ovat huonossa jamassa, kukaan ei tiedä enää mihin kuuluu. Sotilaita tulee luokseni kysymään kysymyksiä tulevaisuudesta, he paljastavat minulle henkilökohtaisen epävarmuutensa – semmoista ei ole tapahtunut ennen. Puhutaan epäonnistumisesta ihmisinä, omasta oikeutuksesta olla ylipäätään olemassa tässä olemattomassa maassa. Yhä enemmän ja enemmän joudun valehtelemaan ja yhä vähemmän itse uskon omiin valheisiini.
Muistatko kuinka erilainen maailma oli neljä vuotta sitten. Olemassaolo oli turvattua, kaikki oli mahdollista. Nyt en voisi kuvitellakaan lapsen saattamisesta tähän maailmaan, uskon että sinäkin tiedät sen, joten päätöksesi oli oikea. Kun Sashka syntyi, se tuntui hyvältä ratkaisulta, pääsin heti valmistuttuani työtehtäviin, jotta voisin teidät elättää. Nyt on edessä se muutto ja suuret muutokset. Olen kysellyt päätöksiä ”asiastani”, johon se viiksekäs ja vitsikäs kenraali vastasi, että päätökset ovat ”myönteisiä” ottaen huomioon nuoren ikäni, sosiaalisen tilanteeni, sekä isänmaani intressit. En tiedä mitä hän tarkoitti sillä isänmaa jutulla – tuskin tietää itsekkään. Iltasin mennessäni nukkumaan ajattelen vain teitä.
Rakkaudella Valentin.
Dialogi
On päivä. Näemme tyhjän kolkon korkeakattoisen huoneen täynnä pahvilaatikoita. Nastja istuu lattialla rypistetty kirje kädessä ja tuijottaa hievahtamatta poikaansa. Hän on itkenyt. Sashka leikkii nurkassa pieni sotilaspuku päällä. Iso mollamaija lojuu lattialla Sashkan vieressä.
Sashka: Mitä isä kirjoittaa?
Nastja hätkähtää.
Nastja: Äiti voi lukea sinulle kirjeen. Tule tänne.
Sashka heittää muoviset sotamiehet lattialle, vilkaisee mollamaijaa ja juoksee innoissaan äidin luo. Istuu viereiselle pahvilaatikolle.
Nastja: Isä sanoo...mmmmmmmmmmmmm(skannaa kirjettä läpi ajatuksissaan) Että, no, hän kutsuu minua kanarialinnukseen(naurahtaa) mmmmmmmmmmm Kyselee oletkos ollut reipas. Mmmmmmm Se viiksekäs kenraali – muistatko, jonka olkapäillä istuit kerran – on luvannut isällesi töitä siellä kaukana. Mmmmmmm(katsoo maahan) Isällä on juuri nyt aika paljon töitä ja hän ei varmastikaan ole ehtinyt ikävöidä meitä, eikä hän kerro milloin tulee takaisin.
Leikki
Sashka ja Vera leikkivät olohuoneessa, kunnes poika löytää jostakin kirkkaan keltaisen muovisen linnun. Mollamaijaa ei näy.
Sashka: Katso, sain kiinni tämän linnun.
Vera: Voi, kuinka keltainen. Se on varmasti kanarialintu.
Sashka: Täällä kylmyydessä?
Vera: Ehkä se on karannut häkistään.
Sashka: Ei meillä ole muuta vaihtoehtoa kuin tappaa se.
Vera: Et tapa!
Sashka ottaa muovisen sotilaan ja asettaa sen kanarialinnun vastapäätä.
Sotilas: Onko sinulla viimeistä toivetta
Lintu: Tupakkaa
Sotilas: Kas tässä.
Lintu: Kuolen isänmaani puolesta.
Sotilas nauraa ivallisesti.
Vera:(ottaa linnun Sashkalta) Se tärisee. Sillä on varmasti kylmä. Et saa tappaa sitä, meidän on autettava sitä. Viedään se kotiin, lämpimään. Älä pelkää pikkuinen...
Sashka: Se on peloissaan, tunnetko kuinka pikkuinen sydän väpättää?(tyttö nyökkää) Sen olisi parempi kuolla, sillä se ei saa asua täällä.
Vera: Miksi ei? Varpunenkin asuu.
Sashka: Tämä ei ole sen kotimaa – joku on tuonut sen tänne salaa. Varpunen pärjää täällä, se tietää mistä saa ruokaa, mistä suojaa – tämä on varpusen kotimaa. Tuo(osoittaa kanarialintua) sen kuin kököttää, kunnes kuolee nälkään.
Vera: Ruokitaan sitä kotona.
Sashka: Ei sen vatsa ole tottunut meidän ruokaan. Anna se tänne.(yrittää ottaa lintua, tyttö ei anna) Anna heti.
Lintu kakkaa pelosta tytön kädelle.
Vera: Se kakkasi päälleni. Se on kipeä. Minä parannan sen, hoidan sitä...
Sashka: Älä anna sen kärsiä(ojentaa kätensä) Anna se tänne.
Yhtäkkiä Vera pysähtyy paikoilleen. Paijaa lintua ja tuijottaa hetken poissaolevasti. Lintu kuolee.
Vera: Sillä oli sairaus. Näin ensiksi valkoista, sitten siihen tuli harmaa ympyrä, sitten se levisi ja levisi, kunnes kaikki oli mustaa.
Sashka: Olet taas outo, et sinä nähnyt mitään. Anna se lelu tänne.
Vera: Me hautaamme sen.
Sashka: Ei lintuja haudata, vain ihmisiä.
Vera: (itkuisesti)Me hautaamme sen.
Sashka: Okei, okei – älä rupea pillittämään.(ojentaa kätensä)
Vera:(epäröi) Et sitten tee mitään pahaa sille.
Sashka: En, jos sinä niin tahdot. Suojelen sitä.
Vera ojentaa kuolleen linnun Sashkalle. Hän jämähtää paikoilleen, eikä voi olla tuijottamatta sitä – pyörittelee sitä käsissään. Tärinä leviää linnusta poikaan. Hän paiskaa linnun aggressiivisesti maahan ja juoksee sängylle. Piiloutuu peiton alle ja nukahtaa.
Ristiriita
Nastja ja Valentin olohuoneessa. Sashka nukkuu viereisellä sängyllä mollamaija sylissään.
Valentin:(katsoo hajamielisesti seinään) Ovatko taantuminen ja edistyminen toistensa vastakohtia? Jos sanotaan, että haluaa taantua sille tasolle, että asia olisi tuttu, eli haluaa edistyä jonkin asiaan tutustumisessa niin pitkälle että kokee taantumista, eli käytännössä ei enää tiedosta vierasta tuttuuden nimissä, että ei sitä enää mietikään. Niin kuin parisuhteessa voi tapahtua taantumista sille tasolle, että olettaa tietävänsä toisesta kaiken ja meidän kansa on niin helvetin taantunut.
Nastja: (vilkaisee nukkuvaa Sashkaa)Ole hiljaa, lapsi nukkuu.
Valentin: Asuinympäristöön tottumiseen asia pätee myös. Kun muuttaa uuteen paikkaan vieras ympäristö hermostuttaa ja pitää valveilla, se ei ole se tuttu ja turvallinen. Kun aikaa kuluu tulee tottumus ja tottumuksen jälkeen taantumus, joka on viimeistään se kaikista turvallisin ja vähiten älyllistä ponnistelua vaativa.
Nastja: Poika on sairas, me emme voi muuttaa.
Valentin: Mielenkiintoista onkin taantua sille tasolle, että kaikkiin kysymyksiin on jo vastaus, vankkumaton mielipide. Niin kuin kaikki tiedämme, että uskovaa ihmistä ei saada järjellä käännytetyksi, ainoastaan aseella.
Nastja: Sinä et kuuntele yhtään vaan pilkkaat minua. Tämä ei ole minun mielipiteeni, tämä on totuus – lapsemme ei kestä semmoista matkaa. 12 tuntia lentokoneessa, täydellinen muutos. Hän ei kestä kuulitko. Lääkärihän sanoi, ettei häntä saisi rasittaa. (kuiskaa epätoivoisesti) Kaikki muuttuu jumalauta kun kaikki muuttuu...minun oma hauras poikani...
Valentin: (kuiskaa ärtyneesti)Aleksander ei ole paperia saatana! Rakastatko minua?
Nastja: Rakastan.
Valentin: Minulla on velvollisuus.
Nastja:(Korottaa ääntä, muistaa lapsen, madaltaa äänen kovaksi kuiskaukseksi) Älä puhu minulle niin kuin olisin tyhmä. Minullakin on velvollisuus. Milloin olet viimeksi sitä hoitanut?
Valentin: Kaikki muuttuu. Lupaan sen. Sinun täytyy tulla, en kestä tätä kaikkea ilman teitä.
Nastja: Sinun ei täydy mennä. Me kestämme kyllä täälläkin. Kaiken ei ole pakko muuttua.
Valentin: (Huutaa)Kysymys ei ole siitä, kestämmekö me, ymmärrätkö?
Nastja:(ääni nousee) Kaikki on hajalla jo – miten luulet saavasi sen takaisin yhteen – yksi mies.
Valentin laittaa sotilastakin päälle ja kävelee Nastjan luo. Hän epäröi hetken, muttei halaa, vaan laittaa lakin päähän.
Valentin: Älä pompi sen sirpaleilla nainen. Minun on mentävä nyt. Odotan teitä.
Poistuu ovet paukkuen.
Rukous
Tyttö ja poika leikkivät huoneessa. Pojan edessä lattialla lojuu muovinen sotamies.
Sashka: Se kuoli.
Vera: Eikä kuollut, siinä makaa vaan. Tämä tulee täältä.(leikkii prinsessalla)
Sashka: Haluan, että se on kuollut, joten tapoin sen.
Vera: Minä herätän sen henkiin.(koskettaa sotamiestä ja se herää. Tyttö leikkii sillä ja prinsessalla)
Sotamies:”Minulla on sinua niin ikävä.”
Prinsessa: ”Niin minullakin.”
Sotamies: ”Mutta valitettavasti joudun sotaan.”
Prinsessa: ”Voi rukoilen, rukoilen sinua jäämään”
Sashka: Tämä leikki on ihan typerä. Et voi herättää kuolleita eloon.
Vera: En minä herätäkään vaan kaipaus.
Sashka: Ne on muovia. Ne kelluu joessa tai järvessä pitkiäkin matkoja, toiset joilla on painavampi varustus saattavat upota.
Vera: Jeesus uskoi eikä uponnut kun rukoili paljon.
Sashka: Nämä ei usko mihinkään tai ainakaan siihen Jeesukseen.
Vera: Kaikki uskovat johonkin.
Sashka: Minä en enää ja ne on minun leluja. Ne on pelkureita ja sotakarkureita ja jos niin haluan voin ajaa niiden yli vaikka tankilla.
Poika ottaa lelutankin.
Sashka: Rukoile kuolemaa. (ajaa sotamiehen kumoon)
Uni
Myöhäinen ilta.Nastja, Sashka ja mollamaija nukkuvat sängyllä. Valentin pakkaa tavaroitaan yhteen olohuoneen lukemattomista laatikoista. Hänen käteensä osuu valokuva koko perheestä, hän vilkaisee sitä, mutta jättää pakkaamatta – heittäen kuvan lattialle. Nastja säpsähtää hereille.
Nastja:(huohottaa) Näin pahaa unta. Paljonko kello on? Mihin olet menossa?
Valentin: Olen kuollut sinulle.
Nastja:(itkee ja heittäytyy hysteerisenä V:n syliin) Ei, älä sano noin, älä sano noin.
Valentin heittää Nastjan sylistään kovakouraisesti lattialle. Kävelee sängyn luokse, ottaa pistoolin kotelostaan ja asettaa sen nukkuvan Sashkan ohimolle. Syvä hiljaisuus. Hän katsoo Nastjaa lempeästi, sääliä silmissään.
Valentin: Minä rakastan häntä.
Nastja: Älä herätä lasta.
Sashka herää ja nousee istumaan sängyssä. Hän katsoo uteliaasti, hieman äimistyneenä aseen piippua. Valentin hätkähtää ja laskee aseen. Hän katsoo huvittuneesti lattialla itkevää äitiä.
Sashka: (hymyillen)Ääääitiii...miksi itket? Ääääitiii... Äiti hei, leikitään – ota koppi.
Sashka heittää äidilleen käsikranaatin.
Tuho
Sashka ja Vera leikkivät olohuoneessa. Mollamaija on hävinnyt.
Sashka: Leikitäänkö maata jota ei enää ole?
Samalla kuin Vera puhuu, näemme miehiä tunkemassa Valentinin päätä vesiämpäriin. Välillä ne antavat hänen hengittää ja huutavat suoraa kurkkua:”Missä?” Jossakin miehien takana viiksekäs vitsiniekka naurahtelee hyvätahtoisesti ja lauleskelee: ”yhdeksän grammaa sydämeen, älä minua odota, olen epäonninen rakkaudessa, onneni on kuolemassa.”
Vera: Nyt vanhempasi ovat kuolleet.
”Itke, itke nyt,
sillä pojatkin itkeä saa,
Tiedätkös, jos paha olo on,
niin kannattaa,
ensin lasillinen juoda,
ja itkeä sitten,
Paha olo liukenee,
suolana vettä pitkin,
sitten annat vain mennä ja itket sen pois,
ja hämäryys laskee kuin kirkasta ois.
Huomannut ootkos,
kuin surusta itkee,
suolaisa kyynel valuu poskia pitkin,
mut ilon kyyneleet makeat on,
kuin voittaneet ovat itse kohtalon.
Tauko.
Ei olemassaolo elämää vaadi,
vaan muistoa vanhemmistas tarkasti haali,
ei niitä vaali susi tai naali,
se ominaislaatu vain ihmisen on.”
Vera katoaa. Sashka istuu pimeässä olohuoneessa mollamaija sylissään. Mummo astuu huoneeseen. Hän on itkenyt – musta voimakas meikki levinneenä silmien alle. Hän pyyhkii kyyneleisen meikin isolla kankaisella nenäliinalla, tekee ristinmerkin ja pakottaa kasvoilleen hymyn.
Mummo: Tule syömään kanarialintuni.
Aristoteelinen pienoisnäytelmä.
- Olematon Maa-
Versio 2.
”Haluan kirjoittaa, haluan palata vanhaan, toiminta on sanoissa, haluan sen olevan siellä, sisällä, sen merkityksen, teot ovat turhaa, teot ovat väkivaltaa.”
Henkilöt
Valentin Politrukki
Nastja Äiti
Sashka Poika
Vera Tyttö
Mummo
Tapahtuu maassa jota ei enää ole.
Kirje
Näemme pimeän huoneen, ainoastaan kirjoituspöydällä palaa himmeä lamppu. Kirjoituspöydällä on sekalaisia papereita, mappeja ja radio.
Radio (Piippaa yksitoista kertaa)Kello on yksitoista illalla pääkaupungin aikaa, sillä emme tiedä enää mikä on pääkaupunki, kello on yksitoista illalla maan aikaa, sillä emme tiedä enää miksikä kutsua tätä veristä tilkkua. Kello on yksitoista illalla, siis herätkää! Herätkää ja valvokaa kanssamme tämä kyyneleitten täytteinen yö maassa jota ei enää ole.
Valentin sotilaspuvussa kävelee huoneeseen. Sammuttaa radion. Pitkä hiljaisuus. Valentin seisoo kirjoituspöydän ääressä kuunnellen ja katsellen ulos ikkunasta. Ulkoa kuuluu mekkalaa, huutoja, rikkimenevien ikkunoiden helisevää itkua, räjähdyksiä. Sitten oranssit lieskat värjäävät hänen tummat piirteensä. Kadulla auto on tulessa, on hiljaista taas. Hän huokaa, ottaa pistoolin kotelostaan. Punnitsee sitä hellävaraisesti kämmenellään, ikään kuin se olisi haurain kukka päällä maan. Hän katsoo asetta hiljaisuudessa intensiivisesti. Rojahtaa istumaan, puristaa aseen päättäväisesti nyrkkiin ja vapauttaa lippaan. Kuuluu kolaus sen pudotessa raskaasti pöytää vasten. Valentin tarttuu kynään ja alkaa kirjoittaa.
Valentin: Rakas. Olen pakkailut tavaroitamme, aina kuin palveluksesta kerkiän. Illalla yleensä todella myöhään ja tämä kämppä tuntuu ihan tyhjältä ilman naista, ilman sinua. En osaa edes ruokaa tehdä, tulisit pian. Maha on reistaillut taas. Olen syönyt kasarmilla lähinnä ruisleipää ja palanpainikkeeksi haaleata teetä, joskus ehkä kerran viikossa maitoauto tuo rjazenkaa, se on kuulemma hyvää vatsalle. Kirjoitin äidille kirjeen, hänen vastauksensa oli tuohtunut – missä se nainen on, jonka tehtävä on sinua syöttää. Älä välitä, semmoisia ne äidit on, vaikka olen sitä kyllä itsekin ihmetellyt. Ikävä on sinua lintuseni, oma kädestä syövä kesy kanarialintuni.
Onko Shaska ollut reipas? Mitä lääkäri sanoi korvatulehduksesta? Joudutaanko korvat puhkomaan?
Miten voikaan olla että pikkusotilaamme sairastelee niin usein? Täällä asiat ovat huonossa jamassa, kukaan ei tiedä enää mihin kuuluu. Sotilaita tulee luokseni kysymään kysymyksiä tulevaisuudesta, he paljastavat minulle henkilökohtaisen epävarmuutensa – semmoista ei ole tapahtunut ennen. Puhutaan epäonnistumisesta ihmisinä, omasta oikeutuksesta olla ylipäätään olemassa tässä olemattomassa maassa. Yhä enemmän ja enemmän joudun valehtelemaan ja yhä vähemmän itse uskon omiin valheisiini.
Muistatko kuinka erilainen maailma oli neljä vuotta sitten. Olemassaolo oli turvattua, kaikki oli mahdollista. Nyt en voisi kuvitellakaan lapsen saattamisesta tähän maailmaan, uskon että sinäkin tiedät sen, joten päätöksesi oli oikea. Kun Sashka syntyi, se tuntui hyvältä ratkaisulta, pääsin heti valmistuttuani työtehtäviin, jotta voisin teidät elättää. Nyt on edessä se muutto ja suuret muutokset. Olen kysellyt päätöksiä ”asiastani”, johon se viiksekäs ja vitsikäs kenraali vastasi, että päätökset ovat ”myönteisiä” ottaen huomioon nuoren ikäni, sosiaalisen tilanteeni, sekä isänmaani intressit. En tiedä mitä hän tarkoitti sillä isänmaa jutulla – tuskin tietää itsekkään. Iltasin mennessäni nukkumaan ajattelen vain teitä.
Rakkaudella Valentin.
Dialogi
On päivä. Näemme tyhjän kolkon korkeakattoisen huoneen täynnä pahvilaatikoita. Nastja istuu lattialla rypistetty kirje kädessä ja tuijottaa hievahtamatta poikaansa. Hän on itkenyt. Sashka leikkii nurkassa pieni sotilaspuku päällä. Iso mollamaija lojuu lattialla Sashkan vieressä.
Sashka: Mitä isä kirjoittaa?
Nastja hätkähtää.
Nastja: Äiti voi lukea sinulle kirjeen. Tule tänne.
Sashka heittää muoviset sotamiehet lattialle, vilkaisee mollamaijaa ja juoksee innoissaan äidin luo. Istuu viereiselle pahvilaatikolle.
Nastja: Isä sanoo...mmmmmmmmmmmmm(skannaa kirjettä läpi ajatuksissaan) Että, no, hän kutsuu minua kanarialinnukseen(naurahtaa) mmmmmmmmmmm Kyselee oletkos ollut reipas. Mmmmmmm Se viiksekäs kenraali – muistatko, jonka olkapäillä istuit kerran – on luvannut isällesi töitä siellä kaukana. Mmmmmmm(katsoo maahan) Isällä on juuri nyt aika paljon töitä ja hän ei varmastikaan ole ehtinyt ikävöidä meitä, eikä hän kerro milloin tulee takaisin.
Leikki
Sashka ja Vera leikkivät olohuoneessa, kunnes poika löytää jostakin kirkkaan keltaisen muovisen linnun. Mollamaijaa ei näy.
Sashka: Katso, sain kiinni tämän linnun.
Vera: Voi, kuinka keltainen. Se on varmasti kanarialintu.
Sashka: Täällä kylmyydessä?
Vera: Ehkä se on karannut häkistään.
Sashka: Ei meillä ole muuta vaihtoehtoa kuin tappaa se.
Vera: Et tapa!
Sashka ottaa muovisen sotilaan ja asettaa sen kanarialinnun vastapäätä.
Sotilas: Onko sinulla viimeistä toivetta
Lintu: Tupakkaa
Sotilas: Kas tässä.
Lintu: Kuolen isänmaani puolesta.
Sotilas nauraa ivallisesti.
Vera:(ottaa linnun Sashkalta) Se tärisee. Sillä on varmasti kylmä. Et saa tappaa sitä, meidän on autettava sitä. Viedään se kotiin, lämpimään. Älä pelkää pikkuinen...
Sashka: Se on peloissaan, tunnetko kuinka pikkuinen sydän väpättää?(tyttö nyökkää) Sen olisi parempi kuolla, sillä se ei saa asua täällä.
Vera: Miksi ei? Varpunenkin asuu.
Sashka: Tämä ei ole sen kotimaa – joku on tuonut sen tänne salaa. Varpunen pärjää täällä, se tietää mistä saa ruokaa, mistä suojaa – tämä on varpusen kotimaa. Tuo(osoittaa kanarialintua) sen kuin kököttää, kunnes kuolee nälkään.
Vera: Ruokitaan sitä kotona.
Sashka: Ei sen vatsa ole tottunut meidän ruokaan. Anna se tänne.(yrittää ottaa lintua, tyttö ei anna) Anna heti.
Lintu kakkaa pelosta tytön kädelle.
Vera: Se kakkasi päälleni. Se on kipeä. Minä parannan sen, hoidan sitä...
Sashka: Älä anna sen kärsiä(ojentaa kätensä) Anna se tänne.
Yhtäkkiä Vera pysähtyy paikoilleen. Paijaa lintua ja tuijottaa hetken poissaolevasti. Lintu kuolee.
Vera: Sillä oli sairaus. Näin ensiksi valkoista, sitten siihen tuli harmaa ympyrä, sitten se levisi ja levisi, kunnes kaikki oli mustaa.
Sashka: Olet taas outo, et sinä nähnyt mitään. Anna se lelu tänne.
Vera: Me hautaamme sen.
Sashka: Ei lintuja haudata, vain ihmisiä.
Vera: (itkuisesti)Me hautaamme sen.
Sashka: Okei, okei – älä rupea pillittämään.(ojentaa kätensä)
Vera:(epäröi) Et sitten tee mitään pahaa sille.
Sashka: En, jos sinä niin tahdot. Suojelen sitä.
Vera ojentaa kuolleen linnun Sashkalle. Hän jämähtää paikoilleen, eikä voi olla tuijottamatta sitä – pyörittelee sitä käsissään. Tärinä leviää linnusta poikaan. Hän paiskaa linnun aggressiivisesti maahan ja juoksee sängylle. Piiloutuu peiton alle ja nukahtaa.
Ristiriita
Nastja ja Valentin olohuoneessa. Sashka nukkuu viereisellä sängyllä mollamaija sylissään.
Valentin:(katsoo hajamielisesti seinään) Ovatko taantuminen ja edistyminen toistensa vastakohtia? Jos sanotaan, että haluaa taantua sille tasolle, että asia olisi tuttu, eli haluaa edistyä jonkin asiaan tutustumisessa niin pitkälle että kokee taantumista, eli käytännössä ei enää tiedosta vierasta tuttuuden nimissä, että ei sitä enää mietikään. Niin kuin parisuhteessa voi tapahtua taantumista sille tasolle, että olettaa tietävänsä toisesta kaiken ja meidän kansa on niin helvetin taantunut.
Nastja: (vilkaisee nukkuvaa Sashkaa)Ole hiljaa, lapsi nukkuu.
Valentin: Asuinympäristöön tottumiseen asia pätee myös. Kun muuttaa uuteen paikkaan vieras ympäristö hermostuttaa ja pitää valveilla, se ei ole se tuttu ja turvallinen. Kun aikaa kuluu tulee tottumus ja tottumuksen jälkeen taantumus, joka on viimeistään se kaikista turvallisin ja vähiten älyllistä ponnistelua vaativa.
Nastja: Poika on sairas, me emme voi muuttaa.
Valentin: Mielenkiintoista onkin taantua sille tasolle, että kaikkiin kysymyksiin on jo vastaus, vankkumaton mielipide. Niin kuin kaikki tiedämme, että uskovaa ihmistä ei saada järjellä käännytetyksi, ainoastaan aseella.
Nastja: Sinä et kuuntele yhtään vaan pilkkaat minua. Tämä ei ole minun mielipiteeni, tämä on totuus – lapsemme ei kestä semmoista matkaa. 12 tuntia lentokoneessa, täydellinen muutos. Hän ei kestä kuulitko. Lääkärihän sanoi, ettei häntä saisi rasittaa. (kuiskaa epätoivoisesti) Kaikki muuttuu jumalauta kun kaikki muuttuu...minun oma hauras poikani...
Valentin: (kuiskaa ärtyneesti)Aleksander ei ole paperia saatana! Rakastatko minua?
Nastja: Rakastan.
Valentin: Minulla on velvollisuus.
Nastja:(Korottaa ääntä, muistaa lapsen, madaltaa äänen kovaksi kuiskaukseksi) Älä puhu minulle niin kuin olisin tyhmä. Minullakin on velvollisuus. Milloin olet viimeksi sitä hoitanut?
Valentin: Kaikki muuttuu. Lupaan sen. Sinun täytyy tulla, en kestä tätä kaikkea ilman teitä.
Nastja: Sinun ei täydy mennä. Me kestämme kyllä täälläkin. Kaiken ei ole pakko muuttua.
Valentin: (Huutaa)Kysymys ei ole siitä, kestämmekö me, ymmärrätkö?
Nastja:(ääni nousee) Kaikki on hajalla jo – miten luulet saavasi sen takaisin yhteen – yksi mies.
Valentin laittaa sotilastakin päälle ja kävelee Nastjan luo. Hän epäröi hetken, muttei halaa, vaan laittaa lakin päähän.
Valentin: Älä pompi sen sirpaleilla nainen. Minun on mentävä nyt. Odotan teitä.
Poistuu ovet paukkuen.
Rukous
Tyttö ja poika leikkivät huoneessa. Pojan edessä lattialla lojuu muovinen sotamies.
Sashka: Se kuoli.
Vera: Eikä kuollut, siinä makaa vaan. Tämä tulee täältä.(leikkii prinsessalla)
Sashka: Haluan, että se on kuollut, joten tapoin sen.
Vera: Minä herätän sen henkiin.(koskettaa sotamiestä ja se herää. Tyttö leikkii sillä ja prinsessalla)
Sotamies:”Minulla on sinua niin ikävä.”
Prinsessa: ”Niin minullakin.”
Sotamies: ”Mutta valitettavasti joudun sotaan.”
Prinsessa: ”Voi rukoilen, rukoilen sinua jäämään”
Sashka: Tämä leikki on ihan typerä. Et voi herättää kuolleita eloon.
Vera: En minä herätäkään vaan kaipaus.
Sashka: Ne on muovia. Ne kelluu joessa tai järvessä pitkiäkin matkoja, toiset joilla on painavampi varustus saattavat upota.
Vera: Jeesus uskoi eikä uponnut kun rukoili paljon.
Sashka: Nämä ei usko mihinkään tai ainakaan siihen Jeesukseen.
Vera: Kaikki uskovat johonkin.
Sashka: Minä en enää ja ne on minun leluja. Ne on pelkureita ja sotakarkureita ja jos niin haluan voin ajaa niiden yli vaikka tankilla.
Poika ottaa lelutankin.
Sashka: Rukoile kuolemaa. (ajaa sotamiehen kumoon)
Uni
Myöhäinen ilta.Nastja, Sashka ja mollamaija nukkuvat sängyllä. Valentin pakkaa tavaroitaan yhteen olohuoneen lukemattomista laatikoista. Hänen käteensä osuu valokuva koko perheestä, hän vilkaisee sitä, mutta jättää pakkaamatta – heittäen kuvan lattialle. Nastja säpsähtää hereille.
Nastja:(huohottaa) Näin pahaa unta. Paljonko kello on? Mihin olet menossa?
Valentin: Olen kuollut sinulle.
Nastja:(itkee ja heittäytyy hysteerisenä V:n syliin) Ei, älä sano noin, älä sano noin.
Valentin heittää Nastjan sylistään kovakouraisesti lattialle. Kävelee sängyn luokse, ottaa pistoolin kotelostaan ja asettaa sen nukkuvan Sashkan ohimolle. Syvä hiljaisuus. Hän katsoo Nastjaa lempeästi, sääliä silmissään.
Valentin: Minä rakastan häntä.
Nastja: Älä herätä lasta.
Sashka herää ja nousee istumaan sängyssä. Hän katsoo uteliaasti, hieman äimistyneenä aseen piippua. Valentin hätkähtää ja laskee aseen. Hän katsoo huvittuneesti lattialla itkevää äitiä.
Sashka: (hymyillen)Ääääitiii...miksi itket? Ääääitiii... Äiti hei, leikitään – ota koppi.
Sashka heittää äidilleen käsikranaatin.
Tuho
Sashka ja Vera leikkivät olohuoneessa. Mollamaija on hävinnyt.
Sashka: Leikitäänkö maata jota ei enää ole?
Samalla kuin Vera puhuu, näemme miehiä tunkemassa Valentinin päätä vesiämpäriin. Välillä ne antavat hänen hengittää ja huutavat suoraa kurkkua:”Missä?” Jossakin miehien takana viiksekäs vitsiniekka naurahtelee hyvätahtoisesti ja lauleskelee: ”yhdeksän grammaa sydämeen, älä minua odota, olen epäonninen rakkaudessa, onneni on kuolemassa.”
Vera: Nyt vanhempasi ovat kuolleet.
”Itke, itke nyt,
sillä pojatkin itkeä saa,
Tiedätkös, jos paha olo on,
niin kannattaa,
ensin lasillinen juoda,
ja itkeä sitten,
Paha olo liukenee,
suolana vettä pitkin,
sitten annat vain mennä ja itket sen pois,
ja hämäryys laskee kuin kirkasta ois.
Huomannut ootkos,
kuin surusta itkee,
suolaisa kyynel valuu poskia pitkin,
mut ilon kyyneleet makeat on,
kuin voittaneet ovat itse kohtalon.
Tauko.
Ei olemassaolo elämää vaadi,
vaan muistoa vanhemmistas tarkasti haali,
ei niitä vaali susi tai naali,
se ominaislaatu vain ihmisen on.”
Vera katoaa. Sashka istuu pimeässä olohuoneessa mollamaija sylissään. Mummo astuu huoneeseen. Hän on itkenyt – musta voimakas meikki levinneenä silmien alle. Hän pyyhkii kyyneleisen meikin isolla kankaisella nenäliinalla, tekee ristinmerkin ja pakottaa kasvoilleen hymyn.
Mummo: Tule syömään kanarialintuni.
25.2.2009
Oodi kaupungille
Helsinki – ihmiset itseensä nielaissut lasikupla. Jumalien ja vastavoimien muovinen joulurihkama kämmenelläsi – täristelemällä näet lumen. Sen silmät täyttyvät autioista takapihoista kuin keuhkot – nähden kaiken ja ei mitään. Ihonsa on kananlihalla kuin kylmä sydänpiikki – auton kirskuvat jarrut, äkäinen huuto tai epätoivoinen lyönti bussipysäkin virnuilevaan mainokseen.
Se pyrkii olemaan liikkeellä, etääntyäkseen itsestään – metrossa silmänliikkeenä, tuhansien tunkkaisten tähtien höyryävänä hengityksenä, rakkautena raitiovaunun kolinassa. Päällään kylmän ihon kostea nuttu, kolesterolia suonissa liiallisista suolaisista kyynelistä, joilla voidaan jäädyttää kaikki lähiöiden luistelukentät.
Hän on kohtalon lähettiläs, joka ei usko kohtaloon. Häntä on helppoa vihata, siivota ihmisyyden rippeet kurana KELA:n loskaiselta lattialta,
mutta puolustukseksi hän voi sanoa, että jos elää on pakko muuttua ja aika tuntemattomiksi tutut kutoo.
Hän on asfaltille kaatunut muori, jonka ohi mennään, niin kuin hänestä aika.
Hän on hampurilaispaikan tajunnan menettänyt narkomaani, uneton narkoleptikko tai melatoniinia erittävä käpyrauhanen unettomassa päässäsi, kun tuijotat ikkunasta lumihiutaleiden levotonta balettia. Hänen rinnat nojaavat katuun. Hän takoo latukoneella laatuliikuntaa.
Hän on sätkiä, kaloreita ja hermoja polttava kulttuurikaupunki. Kauppansa käyden kuin ulko- ovi, hän ei tervehdi koskaan, sillä olet aina tervetullut.
Se pyrkii olemaan liikkeellä, etääntyäkseen itsestään – metrossa silmänliikkeenä, tuhansien tunkkaisten tähtien höyryävänä hengityksenä, rakkautena raitiovaunun kolinassa. Päällään kylmän ihon kostea nuttu, kolesterolia suonissa liiallisista suolaisista kyynelistä, joilla voidaan jäädyttää kaikki lähiöiden luistelukentät.
Hän on kohtalon lähettiläs, joka ei usko kohtaloon. Häntä on helppoa vihata, siivota ihmisyyden rippeet kurana KELA:n loskaiselta lattialta,
mutta puolustukseksi hän voi sanoa, että jos elää on pakko muuttua ja aika tuntemattomiksi tutut kutoo.
Hän on asfaltille kaatunut muori, jonka ohi mennään, niin kuin hänestä aika.
Hän on hampurilaispaikan tajunnan menettänyt narkomaani, uneton narkoleptikko tai melatoniinia erittävä käpyrauhanen unettomassa päässäsi, kun tuijotat ikkunasta lumihiutaleiden levotonta balettia. Hänen rinnat nojaavat katuun. Hän takoo latukoneella laatuliikuntaa.
Hän on sätkiä, kaloreita ja hermoja polttava kulttuurikaupunki. Kauppansa käyden kuin ulko- ovi, hän ei tervehdi koskaan, sillä olet aina tervetullut.
2.2.2009
Kalliolle kukkulalle.
Nainen huutaa kadulla.
Nainen Danny! Tule minuun, anna minulle voimaa!
Vanhempi mies lähestyy. Hänellä on kädessään kaksi isoa kassia. Toisesta pilkistävät tuoreet torin vihannekset ja toisessa on romua. Mies syö piirakkaa. Pysähtyy katsomaan naista.
Mies(naiselle) Mul pitäs olla Dannyn pinssi tääl jossai (kaivaa romukassia)
Nainen Hän oli yhtä voimakas kuin titanicin rautakuori!(nauraa)
Mies Viina, se kallion paska puoli.
Nainen Mies kuoli. (itkee hysteerisesti)
Mies Itselläni syöpäinen paksusuoli. Siellähän se oli, kas tässä(ojentaa danny pinssin) Itselläni on tapana ostaa divarista krääsää, siellä voin enää rentoutua, olla hetkessä – tässä. Löytää ikään kuin palasia itsestään, jotakin mitä haluaisi itsessäni olevan – pirstaloituneita sielunpalasia.(kolistelee kassiaan ja hymyilee)
Nainen Mitä meinaat niillä sairaalassa, jos on syöpä sua viemässä?
Mies Ota piirakkaa -- lohta ja kananmunaa.(ojentaa naiselle toisesta kassista piirakan)
Istuvat penkille syömään. Ohi kolistelee ratikka. Hätäsireenin ääni – ambulanssi pysähtyy vastapuoleisen talon jalkakäytävälle. Ulos kiirehtivät punakeltaiset ensiapumiehet. Mies ja nainen katsovat kaikessa hiljaisuudessa, kuinka ensiapumiehet lentelevät paareineen taloon, lastaavat talosta paareille ihmisen ja pörräävät pois.
Nainen (hieman flirttiä)Hyvää. En oikein muuten pidä munista.
Mies ja nainen katsovat toisiaan. Nainen hymyilee arasti ja oksentaa nyyhkyttäen. Mies on hiljaa, niinkuin ei huomaisi.
Mies On mul kahviiki, tos termaris.(kaataa ja ojentaa naiselle)
Nainen En ole saanut oikein nukutuksi...
Mies (hymyilee, vähän flirttiä)No tämä kahvi ei auttane asiaa.
Pitkä tauko. Nainen ottaa miestä kädestä kiinni. Kumpikaan ei katso toista – istuvat hiljaa. Ohi ajaa ratikka. Ohi ajaa ambulanssi pillit vilkkuen.
Mies Sul o hikiset kädet.
Nainen Hermoista se johtuu.
Mies Elämästä...
Syövät piirakkaa.
Nainen Danny! Tule minuun, anna minulle voimaa!
Vanhempi mies lähestyy. Hänellä on kädessään kaksi isoa kassia. Toisesta pilkistävät tuoreet torin vihannekset ja toisessa on romua. Mies syö piirakkaa. Pysähtyy katsomaan naista.
Mies(naiselle) Mul pitäs olla Dannyn pinssi tääl jossai (kaivaa romukassia)
Nainen Hän oli yhtä voimakas kuin titanicin rautakuori!(nauraa)
Mies Viina, se kallion paska puoli.
Nainen Mies kuoli. (itkee hysteerisesti)
Mies Itselläni syöpäinen paksusuoli. Siellähän se oli, kas tässä(ojentaa danny pinssin) Itselläni on tapana ostaa divarista krääsää, siellä voin enää rentoutua, olla hetkessä – tässä. Löytää ikään kuin palasia itsestään, jotakin mitä haluaisi itsessäni olevan – pirstaloituneita sielunpalasia.(kolistelee kassiaan ja hymyilee)
Nainen Mitä meinaat niillä sairaalassa, jos on syöpä sua viemässä?
Mies Ota piirakkaa -- lohta ja kananmunaa.(ojentaa naiselle toisesta kassista piirakan)
Istuvat penkille syömään. Ohi kolistelee ratikka. Hätäsireenin ääni – ambulanssi pysähtyy vastapuoleisen talon jalkakäytävälle. Ulos kiirehtivät punakeltaiset ensiapumiehet. Mies ja nainen katsovat kaikessa hiljaisuudessa, kuinka ensiapumiehet lentelevät paareineen taloon, lastaavat talosta paareille ihmisen ja pörräävät pois.
Nainen (hieman flirttiä)Hyvää. En oikein muuten pidä munista.
Mies ja nainen katsovat toisiaan. Nainen hymyilee arasti ja oksentaa nyyhkyttäen. Mies on hiljaa, niinkuin ei huomaisi.
Mies On mul kahviiki, tos termaris.(kaataa ja ojentaa naiselle)
Nainen En ole saanut oikein nukutuksi...
Mies (hymyilee, vähän flirttiä)No tämä kahvi ei auttane asiaa.
Pitkä tauko. Nainen ottaa miestä kädestä kiinni. Kumpikaan ei katso toista – istuvat hiljaa. Ohi ajaa ratikka. Ohi ajaa ambulanssi pillit vilkkuen.
Mies Sul o hikiset kädet.
Nainen Hermoista se johtuu.
Mies Elämästä...
Syövät piirakkaa.
26.1.2009
Elämän päivityksiä
Kolme päivää sitten kirjoitin päivitykseeni, että tapan itseni. Siinä se vieläkin on: 12.1.08 kello 22:36, ei kommentteja. On tainnut mennä ihmisiltä ohi ajattelen, päivityksiä kun tulee niin usein. Joku sanoo tehneensä ruokaa, joku toinen käyneensä lenkillä ja yksi typpi katsoi Evil Dead elokuvan. Heille oli monia kommentteja. En kiellä etteikö nuo kaikki olisi huomionarvoisia asioita, mutta minä sentään ilmoitin itsemurha aikomuksistani. Tässä on täytynyt käydä jokin väärinkäsitys.
Päätän vaihtaa profiilikuvani hautakiveksi, jossa lukee isoin kirjaimin R.I.P.
Googlaan sen.
Vaihdan profiilikuvan ja istun odottamaan.
Ei kommentteja.
Pyörin tuolissa, laitan jalat pöydälle.
Ei kommentteja.
Alan tulla levottomaksi ja päätän kirjoittaa päivityksen:
<------------- Katsokaa kuvaa, olen tosissani. Tänään se tapahtuu!
Istun ja odotan.
On myöhä.
Keitän pannullisen kahvia.
Juon pannullisen kahvia.
Tärisen, olen levottomampi kuin koskaan.
Ei kommentteja.
Liityn itsemurhan faniyhteisöön – 40 000 jäsentä – ajattelen kuinka moni heistä on jo kuollut. Faniyhteisön foorumin säännöissä lukee: Vain aiheeseen liittyviä asiallisia kommentteja, häiriköt poistetaan.
Kirjoitan asiallisen kommentin: ”Tänään tapan itseni.”
Nyt makaan sohvalla, sydän lyö levottomasti.
Odotan.
Joku on jättänyt minulle kommentin. Siinä lukee: ”Onnea!”
Olen pakahtua onnellisuudesta. Vastaan: ”Kiitos paljon.” Nousen tuolille, pistän pääni hirttosilmukkaan ja potkaisen... – Hetkinen, äänimerkki, joku on lähettänyt minulle uuden viestin. Juoksen takaisin koneelle. Hän oli laittanut minulle hymiön. Sellaisen jossa suu on isona d:nä(D) horisontaalisesti. Se tarkoittaa iloista naurua. Rojahdan tuoliin ja huomaan hymyileväni yhtä leveästi. Ehkä en tapa itseäni tänään.
Päätän vaihtaa profiilikuvani hautakiveksi, jossa lukee isoin kirjaimin R.I.P.
Googlaan sen.
Vaihdan profiilikuvan ja istun odottamaan.
Ei kommentteja.
Pyörin tuolissa, laitan jalat pöydälle.
Ei kommentteja.
Alan tulla levottomaksi ja päätän kirjoittaa päivityksen:
<------------- Katsokaa kuvaa, olen tosissani. Tänään se tapahtuu!
Istun ja odotan.
On myöhä.
Keitän pannullisen kahvia.
Juon pannullisen kahvia.
Tärisen, olen levottomampi kuin koskaan.
Ei kommentteja.
Liityn itsemurhan faniyhteisöön – 40 000 jäsentä – ajattelen kuinka moni heistä on jo kuollut. Faniyhteisön foorumin säännöissä lukee: Vain aiheeseen liittyviä asiallisia kommentteja, häiriköt poistetaan.
Kirjoitan asiallisen kommentin: ”Tänään tapan itseni.”
Nyt makaan sohvalla, sydän lyö levottomasti.
Odotan.
Joku on jättänyt minulle kommentin. Siinä lukee: ”Onnea!”
Olen pakahtua onnellisuudesta. Vastaan: ”Kiitos paljon.” Nousen tuolille, pistän pääni hirttosilmukkaan ja potkaisen... – Hetkinen, äänimerkki, joku on lähettänyt minulle uuden viestin. Juoksen takaisin koneelle. Hän oli laittanut minulle hymiön. Sellaisen jossa suu on isona d:nä(D) horisontaalisesti. Se tarkoittaa iloista naurua. Rojahdan tuoliin ja huomaan hymyileväni yhtä leveästi. Ehkä en tapa itseäni tänään.
22.6.2008
Elämäni lista(päivittyvä)
Kaikki tietävät Irvine Welshin kuuluisan valintojen listan romaanista Trainspotting. Monta vuotta kuvittelin, että elämä on juuri niin katkeransuloisen mustaa. Tämä lista on yritys vasta-argumenttiin. Päivitän listaa aina kun löydän uusia syitä elää tätä ainoata ainutlaatuista elämääni.
Valitsen kahvin, valitsen vettä, kylmää appelsiinimehua, croisantin marmelaadin kera, valitsen jokaisen tytön kauneuden pilkahduksien näkemisen, valitsen sydämmen pakahtumisen naisen tuoksusta, valitsen raikkaat sadetta tippuvat hiukset, valitsen luonnolta tuoksuvan shamppoon, kuuman suihkun, kevyen hengityksen, rennot lihakset, valitsen valon, kaskelottivalasmaisen raskaat pilvet, lämpimän tuulen, oranssinpunaiset taivaan tulilieskat, valitsen tuoreen koivunlehden murskaamisen sormien välissä, nurmikon kasteen hyväilyn, valitsen otsarypyt, kuluneet polvet, nilkat, kädet, ranteet, kivusta valittamisen, valitsen selän vahvana pitämisen, valitsen pömppövatsan, hikisen naaman, valitsen liian pitkälle viedyt huonot vitsit, seurapelit, lapsellisuuden hautaan asti, valitsen kirkonrotan, purkkiksen, persiksen ja muut leikit, valitsen kirsikkatomaatit, valitsen jazzia sunnuntaisin, soulia lauantaisin, hip hoppia maanantaisin ja triphoppia keskellä viikkoa,
Valitsen kahvin, valitsen vettä, kylmää appelsiinimehua, croisantin marmelaadin kera, valitsen jokaisen tytön kauneuden pilkahduksien näkemisen, valitsen sydämmen pakahtumisen naisen tuoksusta, valitsen raikkaat sadetta tippuvat hiukset, valitsen luonnolta tuoksuvan shamppoon, kuuman suihkun, kevyen hengityksen, rennot lihakset, valitsen valon, kaskelottivalasmaisen raskaat pilvet, lämpimän tuulen, oranssinpunaiset taivaan tulilieskat, valitsen tuoreen koivunlehden murskaamisen sormien välissä, nurmikon kasteen hyväilyn, valitsen otsarypyt, kuluneet polvet, nilkat, kädet, ranteet, kivusta valittamisen, valitsen selän vahvana pitämisen, valitsen pömppövatsan, hikisen naaman, valitsen liian pitkälle viedyt huonot vitsit, seurapelit, lapsellisuuden hautaan asti, valitsen kirkonrotan, purkkiksen, persiksen ja muut leikit, valitsen kirsikkatomaatit, valitsen jazzia sunnuntaisin, soulia lauantaisin, hip hoppia maanantaisin ja triphoppia keskellä viikkoa,
9.6.2008
Havahtuminen
Ajattelin laittaa tämän tänne blogiin, jos joku haluaa lukea. Kirjoitin tämän pienoisnäytelmän metropolian ammattikorkeakoulun esittävän taiteen koulutusohjelman ennakkotehtävänä Jussi Kylätaskun Maaria Blomma näytelmän pohjalta. Alkuperäisestä näytelmästä ei ole otettu yhtäkään repliikkiä, minua ei voida tuomita tekijänoikeudellisista loukkaustoimenpiteistä.
- HAVAHTUMINEN-
Kohtaus 1
Sairaalan psykiatrisen osaston Tv- huone. Potilaat katselevat Tv:tä ja syövät yksilöpakattua iltapalaa. Kalle ohjaa yleisön sisään.
Kalle (kättelee)Kalle terve. Tervetuloa. Tulkaa peremmälle. Tässä on meidän tv: huone. Kaikkia lehtiä ja kirjoja saa lainata, kunhan muistaa palauttaa. Täällä on paljon lukevia ihmisiä. Isompi kirjasto on yhdeksännessä kerroksessa, eli kerros ylempänä. Kahvila on tuolla, sieltä saa pikkunälkään jotakin purtavaakin. Vessat ovat tuossa heti nurkan takana ja suihkut löytyvät käytävän päästä. Niille, joille sairausvakuutus kattaa ruokailun, aamiainen on kahdeksalta, päivällinen kahdeltatoista ja illallinen kuudelta. Sairaalaruokala sijaitsee neljännessä kerroksessa, eli tuosta kun menette aulaan ja siitä hissillä alas. Tämä on aika iso talo, mutta aina löytyy auttavaa henkilökuntaa keneltä kysyä. Istukaa tähän hetkeksi odottamaan, niin ruvetaan pian jakamaan teitä huoneisiin.(menee)
Ääni 1(Anton) Hätäkeskus.
Ääni 2(Maria) Minä kuolen. Voi herra jumala, minä kuolen.(hysteeristä itkua)
Ääni 1 Rauhoittukaa. Olkaa hyvä ja rauhoittukaa. Kertokaa missä te olette? Rauhallisesti. Mitä on tapahtunut?
Ääni 2 Minä palan. On niin kuuma. On niin kuuma. Voi herra jumala. Jumala, missä sinä olet nyt?
Ääni 1 Kertokaa missä te olette? Pysykää rauhallisina. Apua on tulossa.
Ääni 2 (huutoa, yskimistä) On niin kuuma, en saa henkeä, en saa henkeä. Voi herra Jumala, nyt kuolen, nyt…(suhinaa ja hiljaisuus)
Ääni siirtyy televisioon.
TV Hollantilainen oikeistopoliitikko on julkaissut Islamia, Koraania ja muslimeja kritisoivan lyhytelokuvan Internetissä. Elokuvassa on uutiskuvamateriaalia World Trade Centerin terrori-iskuista, Madridin terrori-iskuista, vääräuskoisen päänleikkaamisesta, väkivaltaisista protesteista, elokuvaohjaajan murhasta, väkivaltaa lietsovista Koraanin säkeistä, paniikkia lietsovista uutisotsikoista ja radikaalien muslimijohtajien verenhimoisista palopuheista.
Helsingin Sanomien haastattelema Hollantilainen oikeistopoliitikko sanoo Koraanin olevan ”fasistinen”, väkivaltaa lietsova kirja, jonka ideologiat uhkaavat länsimaiden arvoja. Samalla hän esittää suruvalittelunsa helmikuisen 23 henkeä ja satoja loukkaantuneita vaatineen Tennispalatsi - elokuvateatterin dokumenttifestivaaleilla tapahtuneen terrori-iskun uhrien perheille.
Elokuva on herättänyt pintaan vahvoja tunteita, pommiräjähdyksen ollessa jokaisen suomalaisen tuoreessa muistissa.
Anton laittaa TV:n kiinni. Anton ja Maria siirtyvät omaan huoneeseen. Päivän lääkkeet otetaan annoskupeista. Pitkä hiljaisuus. Tuijottavat yleisöä kuin valkoista seinää. Maria alkaa nuokkua.
Anton Mitä ihminen voi tehdä noin suuren vihan edessä?
Maria (Havahtuu)Uskoa.
Anton Mihin? Näetkö yhtään mitä ympärilläsi tapahtuu?
Maria nukkuu. Anton nousee ylös. Juo vettä, tärisee. Ottaa unilääkkeitä.
Anton (yleisölle) Tenox. Vaikuttava aine: tematsepaami 10 mg. Valkoinen, tasainen, pyöreä, viistoreunainen, päällystämätön, jakouurteellinen tabletti. Halkaisija 7 mm. Käyttö: Unettomuus, erityisesti nukahtamisvaikeudet. Tilapäinen ahdistuneisuus ja jännittyneisyys. Mahdolliset haittavaikutukset: väsymys, uneliaisuus päiväsaikaan, sedaatio, tunne-elämysten latistuminen, tarkkaavaisuuden väheneminen, vatsavaivat, päänsärky ja huimaus, unihäiriöt, painajaiset, kuiva suu, anterogradista amnesiaa, lihasheikkoutta ja ataksiaa, paradoksaalinen kiihtyneisyys. Voivat joissakin tapauksissa pahentaa depressiota ja hoidon pitkittyessä aiheuttavat riippuvuutta. Tenoxia ei tule käyttää, jos teillä on todettu vaikea hengitysvajaus tai pitkittyneitä unenaikaisia hengityskatkoksia. Pelottaa, jos en huomenna herää.
Anton nielee lääkkeet ja sammuttaa valot. Pimeys.
Kohtaus 2
Yö. Psykiatrisen osaston hoitajien huone. Kalle istuu tuolilla ikkunan edessä, soittelee kitaraa.
Kalle(Hiljaista laulua)
Yövuorossa taas,
Ovatko ovet lukossa?
Nukkua ei saa, vaan valvoa
Onko lääkkeet jaettu?
Kunnes maailma pelastuu.
(lopettaa laulun) Mitä sinä siitä tietäisit kahvikuppi? (yleisölle)Merkillistä porukkaa on osastolla. On nuori nainen, joka lukee hindulaisten pyhää tekstiä ja tekee monimutkaisia astangajooga- harjoituksia, eikä häntä voi saada lopettamaan edes ruokailun ajaksi. Omien sanojensa mukaan hänellä ei ole aikaa hukattavaksi. Häntä on potkaissut suunnaton onni syntyä ihmiseksi, sillä vain ihminen voi katkaista kärsimyksien kierteen. Yksi mies viettää päivät meditoimassa huoneestaan poistumatta. Hän sanoo seuraavansa jaloa kahdeksanosaista polkua kärsimyksen lopettamiseksi. Ennen osastolle tuloa hän oli päättänyt lopettaa sen itse. Toinen mies uskoo älylliseen suunnitteluun niin paljon, että näyttäessään minulle 15 vuotta vanhaa valokuvaa itsestään sanoo: ”Tuommoiseksi minut on suunniteltu.” Hän joutui tänne rikkoessaan kauppakeskuksen vaateosaston kaikki peilit. Täällä on kristittyjen värikäs kirjo katolilaisesta gnostikkoon ja muslimeja šiioista sunneihin. Yksi suomalainen muslimiksi kääntynyt mies laulaa rukouskutsun käytävän päästä tarkasti auringon sijainnin mukaan viisi kertaa päivässä. Kaikki lopettavat heti tekemisensä ja tulevat Tv- huoneeseen rukoilemaan tai seuraamaan rukousta. Rukoukset kaikuvat käytävissä pitkin päivää, ne alkavat auringon nousun aikaan jatkuen yöhön. On niitä erikoisempiakin. Yksi tyyppi puhuu lentävästä spagettihirviöstä ja toinen palvoo taivaallista teekannua. Kaikki osastolla elävät täydellisessä harmoniassa keskenään. Eri uskontoja kokeillaan eri päivinä, luetaan pyhiä tekstejä ja vaihdellaan mielipiteitä niiden opetuksista. Sillä kaikkia näitä ihmisiä yhdistää suuri kärsimys ja lujin usko sen sisällä, eikä meillä hoitajilla ole siihen mitään sanomista. Kaksi uutta tyyppiä tuli viikko sitten, en ole heitä vielä tavannut.
Kohtaus 3
Maria (hurmostilassa) Kurottelevat nousevat, kärsivät saavat uskonsa pitää, epäilijät havahtuvat ja tietämättömät oppivat, sillä he ovat itse itsensä rakentaneet ja epätoivossaan ojentelevat käsiään Jumalan luokse: ”Siinä he nyt ovat, yksi kansa, jolla on yksi ja sama kieli. Tämä, mitä he ovat saaneet aikaan, on vasta alkua. Nyt he pystyvät tekemään mitä tahansa. Menkäämme sekoittamaan heidän kielensä, niin etteivät he ymmärrä toistensa puhetta.”
Anton (herää) Mitä sinä huudat?
Maria (havahtuu)Mihin sinä uskot?
Anton Mitä?
Maria Niin mihin? Olisi tässä muutakin tekemistä
Anton En ole miettinyt
Maria Ei miettiminen uskoon liity
Anton Uskotko sinä näihin pillereihin? Tai siis, että ne auttavat. Kyllä minä näihin uskon, kun kai niiden lääkäreiden pitäisi tietää mitä antaa, eikö?
Maria Uskotko itseäsi?
Anton Haluaisin uskoa edes tähän, tuntuu että se on ainoa tie parantumiseen tai edes mahdollisuuteen, mutta kun on nämä sivuoireet. Pelottaa luottaa toiseen ihmiseen.
Maria Viidellekymmenelle oli annettu masennuslääkettä ja toiselle viidellekymmenelle lumelääkettä masennuslääkkeenä, vaikutus oli sama tai parempi – valehtelu kannattaa.
Anton Mikset sitten itse parannu?
Maria Ei ole mistä parantua
Anton Mitä sitten täällä teet?
Maria On tehtävää
Anton Uskoisin, että lääkärit olisivat tuosta eri mieltä
Maria Uskot sittenkin – toimiiko se?
Anton Olet hullu. On eri asia luottaa, kuin luottaa henkensä kaupalla. Pelottaa.
Maria Riippuu vähän siitä kuka luottaa ja keneen. Et sinä kuolemassa ole, luota minuun
Anton (nousee)Kyllä me kaikki kuolemme, se taitaa olla ainoa varma asia maailmassa
Maria Minä en ainakaan, mutta usko sinä siihen jos auttaa. Mitään itseäsi pysyvämpää et elämääsi saa
Tauko. Anton kävelee huoneesta yleisön sekaan. Kättelee kaikkia. Istuu polvilleen.
Anton (yleisölle) Juuri nyt näyttelen rauhallista. Olen siinä nykyään älyttömän hyvä. Sen takia olen täällä. Haluaisin luottaa. Tavata, mutta kuinka tapaat, jos itsekin olet poissa. Totuus on, että te kaikki pelotatte minua. Älkää te minua pelätkö, ei se teistä johdu. (hurmostilassa)Usein kävelen katuja kuin unissani, kaikki tunne-energia kulutettuna, äly taka-alalla. Jatkuvasti olen tietoinen toisten lihasta, kuin horroksesta herännyt karhu, yhtä nälkäinen ja riutunut, minua ette yllätä. Metsänäni ihmismeri, puinani betoni. Vaikka sekava on pääni, haistan pahat aikeenne ja jos alakynteen jään, joudun hyökkäämään.
Kalle tulee. Huomaa Antonin ahdistuksen.
Kalle (kättelee, Anton havahtuu)Kalle terve. Olet näköjään tavannut osastollemme jonottavia. Ihmisiä tulee enemmän, kuin mitä meillä on varaa ottaa, mutta sopuisasti yritetään elää ja kaikkia auttaa, ettei kannata pelätä. Tulehan täytetään muutama lomake.(menevät)
Kohtaus 4
Maria tulee Tv- huoneeseen. Istuu sohvalle.
Maria (hyräilee)ABCEDFG HIJKMNL POQRSTU VXYZOÄÖ – Nyt mä tiedän aakkoset, mitäs vittua mulle teet.
(alkaa puhua itsekseen)"Vapaudet eivät ole vapauksia, jos ne loukkaavat toisia", sanoi Slovenian ulkoministeri. "Olennaista on löytää tasapaino eurooppalaisten perusarvojen kuten sananvapauden sekä erilaisten uskontojen ja rotujen rinnakkaiselon välillä", sanoi Britannian ulkoministeri. Ruotsin ministeri sanoi: ”sananvapaus on tärkeä eurooppalainen arvo, mutta eri uskontoja kohtaan on osoitettava kunnioitusta. (kääntää puheen yleisölle) Suomen ulkoministeri kommentoi uusinta seksiskandaaliaan ja ihan oikein. Seksi myy, valheellinen sananvapaus ei. Tässä vihojen ja vikojen täyttämässä maailmassa täytyy olla ensimmäinen. Mikä teitä muka vaivaa? Mitä täällä istutte ja katsotte eteenpäin kuin unessa? Havahtukaa! Minä sanon, ettei teitä vaivaa mikään muu kuin se, että olette kuvitelleet epäonnistuneenne jossakin tai pelkäätte sitä. Te keksitte itsellenne pelkoja, sairauksia, vikoja. Pyydätte, että teidät suljetaan huoneeseen, paijataan, tuodaan ruokaa ja juomaa, kuin parhaalle koiralle, että ette joutuisi kohtaamaan sisälmyksiänne kaluavaa epäonnistumisen tunnetta, sitä sakaalia joka haaskalla herkuttelee. Minä sanon, että itseensä uskova ihminen ei epäonnistu koskaan ja ettei yksikään tässä huoneessa tiedä mitä on kärsimys. Yksikään teistä ei tiedä miltä tuntuu se vastuu, kun joutuu kannattelemaan huonetta täynnä valittavia idiootteja, jotka luulevat vapautuvansa omista virheistään uskoessaan, että joku toinen on virheettömämpi heitä. Minä olen vapaa sanomaan mitä tahansa ja te olette vapaita uskomaan – aion siis vaihteeksi olla rehellinen. Älkää luulko, että teitä pitkään katselen tai katsellaan, hetken tässä istutte, sitten teidät unohdetaan. Säälittävinkin ei jaksa sääliä, sillä se ei hyödytä ketään. Katsokaa hetken itse itseänne. Täällä istutte kuin paskalla ja paskotte niiden ihmisten niskaan, jotka uskomalla itseensä ovat teille mahdollisuutenne antaneet. Eikö yhtään hävetä? Nouskaa ja kävelkää, ansaitkaa vapautenne, tuottakaa onnenne, yhdistäkää pelkonne, priorisoikaa vihanne, innovoikaa sielunne, käyttäkää voimavaranne, älkää kuvitelko vaan nähkää, älkää odottako palkintoa, se ottakaa, älkää säälikö, sillä sääliä ette saa. Toista tilaisuutta ei tule.
Kohtaus 5
Hoitajien huone. Kalle ja Anton juttelevat.
Kalle Miksi sinussa on niin paljon vihaa?
Anton Pelkoa
Kalle Viha ei ole siitä kaukana
Anton Maailma on täynnä vihaa, siksi pelottaa
Kalle Kieltämättä, mutta viha on minusta aina henkilökohtaista, niin kuin on rakkaus, hyvyys ja toivo. Jokainen vihaa ketä haluaa, jos on pakko vihata
Anton Ei minulla ole syytä ketään vihata, en minä halua vihata, muut vihaavat minua.
Kalle Ja sinä pelkäät heitä sen takia?
Anton Etkö itse pelkäisi? Mitä tavallinen ihminen voi tehdä niin suuren vihan edessä? Olin erilainen, venäläinen. Mihinkään ei hyväksytty vaikka kuinka yritin. Seitsemän vanhana jouduimme turvakotiin, isäpuoleni hakiessa kännissä kellarista talvisota- pistimen ja yritti sanojensa mukaan lävistää ryssänperkeleet. Lapsena kiusasivat, nuorena hakkasivat. Kotona meni huonosti, isäpuolet tulivat ja menivät, yksikään ei jäänyt. Ei se äitini vika ollut, hän yritti kyllä, vaan taisivat pettyä kun ei ollutkaan halpa huora Petroskoista. Stereotypiat kuka vitun perkele ne on keksinyt. (nousee) Ja tämä niin sanottu teatteri, tämä paska tässä, minkä jotkut ottavat niin vakavasti ja tykkäävät jostakin esityksestä provosoituneena juoda viiniä ja keskustella vakavista asioista, joita taiteellinen taide meille näyttää. Tämä taide, jolla on niin suuri vaikutus meidän elämäämme, hyvinvointiimme ja tapaamme käsitellä niitä vitun vakavia asioita, käyttää stereotypioita kuin Mika Myllylä steroideja. Ryssillä karvalakki, korkkarit ja turkis. Arabilla turbaani kuin jollakin vitun aladinin taikalampun hengellä. Se on sitä symbolista teatteria se, esineteatteria parhaimmillaan. Jokainen esine on tärkeä luodessaan kokonaiskuvaa. Musliminaisia ja mummoja voi esittää pyörittämällä huivi pään ympäri. Halpaa ja kekseliästä, sitä aitoa köyhää teatteria ja niin valistavaa, kaikkien kannattaa tulla katsomaan. Esityksen jälkeen voitte puhua, kuinka tämä raivoaminen näyttämöllä on jo vanha juttu ja kuinka joku on sen tehnyt jossakin paremmin. Puhukaa vaan, ei se vihaani lievitä. Me teemme nyt teatteria. (rysähtää istumaan)
Kalle Vaikka sinulle on tapahtunut kauheita asioita, ei maailma sinua vihaa
Anton Luuletko, etten minä sitä tietäisi? Tämä tässä, on kuitenkin vain leikkiä.
Kalle Kaikki leikkii, lapset, aikuiset. Elämä on leikkiä, jossa piilee totuuden siemen.
Anton Mihin sinä uskot?
Kalle Leikkiin
Anton Minulle tämä on vakavaa. (paniikkikohtaus) Montako kohtausta minun pitää vielä saada, että jotakin tapahtuu?
Kalle (rauhoittelee)Tämä on viimeinen, eikä sinulle tapahdu mitään. Jäät tähän istumaan, sinulle taputetaan, kumarrat ja jatkat leikkiä muualla.
Anton Riippuvuus: Pitkäaikaiseen tematsepaamihoitoon liittyy fyysisen ja psyykkisen riippuvuuden ja väärinkäytön vaara. Riippuvuuden kehittymisen riski kasvaa annoksen suurentuessa ja hoitoajan pitkittyessä. Riski on suurempi alkoholin ja lääkkeiden väärinkäyttäjillä. Fyysisen riippuvuuden kehityttyä hoidon äkillinen keskeyttäminen aiheuttaa vieroitusoireita, joita ovat mm. päänsärky, lihaskivut, ahdistuneisuus, jännittyneisyys, rauhattomuus, sekavuus ja ärtyisyys. Vaikeissa tapauksissa voi esiintyä mm. derealisaatiota, depersonalisaatiota, hyperakusiaa, raajojen tunnottomuutta, valon-, äänen- ja kosketuksen arkuutta, hallusinaatioita ja epileptisiä kohtauksia.
Kalle Esitys on päättynyt.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
