uuden ajan rukous

Isä meidän taivasten valtakunnassa, ei maan päällä,
pyhitetty olkoon sinun nimesi, ei brändisi,
emme tiedä sinusta mitään, eikä huvita,
ole siellä ja me täällä,
Mcdonald'sissa, essolla ja lähikapakassa,

Isä meidän anna meille jokapäiväinen joogamme,
ja anna meille saamattomuutemme anteeksi,
niin kuin mekin annamme anteeksi monille asioille, joille ei kuuluisi,
Äläkä saata meitä kiusaukseen auttaa,
vaan päästä meidät kivuttomasti päiviltä,
sillä olemme menossa minne menemme.

Vuosi sitten

Rakkaus on kuin ensimmäinen vesipisara otsalla,
tummat pilvet näki kyllä kaukaa,
mutta ennustus ei luvannut sadetta - tiedä niistä ihmisistä jotka väittävät.

Kun voi huoletta olla hiljaa vaik ois itsestään asiaa,
ihminen ei keksinyt rakkautta,
antoi tunteelle nimensä,
ja sade kastelee hetken,
tuuli kuivattaa.

Ei luonnollisesta saa luonnotonta,
yritettyään hetken epäonnistunutta onnistaa,
äsken olin nimetön, nyt tulit sinä.

Äiti

Puhuit huminaa, puiden valittaessa nuotiossa manaten savuisia sieluja. Pilvet leijuivat matalalla sakean mustan savun lailla. Ilma alkoi viiletä. Näytti siltä kuin vaarat, hetteet, pienet lammikot olisivat tulessa. Kaivoin hätäisesti tulitikkuja. "Istu odottamaan", sanoit. "Kaikki osaavat lentää, laskeutuminen on eri asia."

Niinkuin hedelmät,jotka raakana pitkän matkan aikana kypsyivät mehukkaiksi, olin minäkin matkustaessani luoksesi kypsä. Nyt kun olin tässä et sanonut sanaakaan. Olemuksesi oli ylväs ja arvokasta hitautta täynnä.

Pilvet liikkuivat laaksossa nopeasti hätyytetyn lammaslauman lailla, heidän ajaminaan jotka tappavat nimesi tähden, mutta minusta tuntui ettet liikkunut ollenkaan.
Kun vihdoin puhuit erotin selvästi sanasi: "Vanhempien tyhmyys ja kansallinen häpeä on pahaksi lapsillenne ja lapsenlapsillenne." Tuuli laantui.

Voi voi voi voi voi...

Onko luominen mahdollista ilman tuskaa,
uuden ihmisen maailmaan tuominen ei ainakaan,
tai niin olen kuullut,
kun ensiksi pidättelee niin kauan ettei --
ja sitten puristaa sen ulos,
sen jolla ei vielä ole nimeä.

Kerrotaan sinun olevan niin puhtoinen moraalinmajakka,
ettet myisi taidetta,
mutta mistään hinnasta ei ollut kysymys,
sillä elämän rinnalla taide on halpa huora,
johon epätoivomme ja yksinäisyytemme sumussa,
tartumme kaksin käsin haparoiden kuin vanhus kävelykeppiinsä,
mutta hän on elänyt,
mitä meistä?

Taide jättää meidät yksin silloin kun tarvitsemme sitä eniten,
maksusta se runkkaa meiltä mielihyvää kunnes tyhjenemme omanarvontunteen eltaantuneeseen siemeneen,
sen jättämien avaruuteen hukkuneiden hairahtuneiden yli rullaa elämän telaketjut,
ihminen on luotu luulemaan enemmän kuin luomaan -

luomaan luuloa,

sillä taidetta ei ole olemassa, on vain ihmisiä jotka sanovat sen todeksi,
heitäkö uskomme silloin kuin uskomme ei riitä,
estetiikkan esteen yli hypitään ja hevoseni eivät jaksa enää,
voi kun osaisi vain elää.

Henkilökohtaista happea

Tupakan natsa ihoon sattuu kuin sattuma, niin kuin yrittämisellä olisi mitään virkaa,
työttömänä töissä täytän virkaa, tähdetkin häviävät taivaalta aikanaan kuin Kirka,
toiset kuolee hiljaa toiset kirkuen, yksi ihminen ei voi olla planeetta, täytän kusirakkoani puhtaalla vedellä – kusen kemikaaleja.

Tienaan rahaa omatunnolleni, ostan olemassaoloa,
kummalle laitetaan, pankille vai luotolle,
luotatko minuun, tuletko istumaan viereeni vaikka bussissa tilaa olisi,
pankille on vaikea määritellä tätä velkaa, puolet suomen työvoimasta sairaslomalla,
puolet idän työvoimasta haudassa, suhteellista köyhyyttä suhteettomassa maailmassa,
hyviä tarinoita länsimaisesta kolonialismista, se oli varmasti kohtalo tai pikemminkin jumalan ohjaus, lakatkaa käyttämästä ihmisiä syöttinä ballistisille ohjuksille.

Unissani seison valppaana pilvenpiirtäjän katolla, autoja kasvamassa mullasta juuret syvällä länsimaisessa kulttuurissa,
mielenosoittajat kääntävät muutaman pellon uusia Opeleita, autokauppias itsemurhan partaalla,
viha juo pullollisia Molotovia, ei sisäisesti käytettäväksi, sisältää tulta jumalauta,
eikä kukaan auta, ei yksinäisiä sankareita lohikäärmeen polttamalla maalla,
kasken satoa, raatajille raadan alaisille,
radan alaisille piilossa raadannalta, työn raadot lepäämässä radoilla – putki päällä,
rautakaupassa isketään uutta sampoa, rakennetaan yhteistä kotia,
hommaillaan onnen parissa.

Teen kaikkeni lähentääkseni kuolemaa, sillä elämä on hengenvaarallista,
syön suolaista mikroruokaa, juon kovaa rasvaa,
hengitän savun tuhansia myrkkyjä, tyhjään vatsaan tuplaespressoja triplana,
täytyy näytellä uskomatonta, jotta voisi kertoa totuuden päin naamaa, jos on tosissaan kukaan ei edes huomaa.

En noudata ohjeitanne, voitte terveyspropagandanne pitää – elämä on ihan liian pitkä,
historioita kirjoitetaan huviksi, ei niistä kukaan opi,
tarinat suuresta kohtalosta viihdyttävät meitä, heitän pääkallolla olemassaoloa,
jäätyneet patsaat ratsastamassa kivisillä aatteilla, menneisyyden puolustuslinjojen ruumiiden päällä,
sota on parasta viihdettä antikvariaatin kiertäjille, tuskan kierrättäjille.

Hyvinvointivaltiossa osataan ajatella teoriassa, kirjoittaa akateemisia kirjoja siitä miksi teoriat tappaa käytännössä,
koska ei ajattelu mitään maksa, ei siitä kukaan myöskään mitään maksa,
pistän auton parkkiin tähän ideaparkkiin, tankkaan ysivitosella paskaa,
loput prosentit syntyvät kun osaa varastaa, liike-elämä nussii innovatiivisesti suomen rumimmalla sanalla,
innovaation invaasio, teollisuuden siirtyessä kiinaan insinööriopiskelijoiden aivot leviää kuin astuisi miinaan.

Intellektuellit radikaalit voimalehtineen voimattomana juovat kahvia trendikahvilassa, aito anarkismi syntyy luopumisesta,
kun naapurissa toimittaja ammuttiin, täällä suomessa hieno juliste suunniteltiin,
design palkintoja voitettiin, innovatiivinen invaasio lunastettiin,
kunnioitan niitä, jotka laittavat henkensä alttiiks, en niitä jotka tekevät alttarin, pannen muutaman näsäviisaan sanan pantiks,
ennen kuin tuomitset tekopyhäksi voin kuiskata korvaasi – olen samanlainen kuin kaikki muutkin,
näsäviisas paska jolla on työputki, käytän kieltä kertoakseni miltä tuntuu ja olen hyvin vihainen, kyyninen miesrunoilija ilman rakkautta on pahin mahdollinen.

En aliarvioi kehoanikaan, usein jalkani puutuu kun katselen koneeltani maailmaa,
kun nyrkit puhuu yritän kuunnella, kun sydän puhuu menen mukana,
yksilön valintako kiinnostaa, se kiihottaa,
voit korvaani huohottaa, suolasta työmiehen hikeä,
hakaniemessäkin monta nälkäistä koditonta vatsaa, aliravitsemuksessa ajattelu on köyhää, prioriteetit muualla ja täällä sörkän rantatiellä kokoomukselta löyhkää.

vuoroaamuilta

Asiat jotka oli pakko tehdä eivät kannattaneet ja sortuivat kyynisyyteen,
asiat jotka tein väärin eivät tehneet oikeutta,
asiat joista päätin yksin johtivat yksinäisyyteen,
Yhteys ei aina johda yhtenäisyyteen, yksityisyys on yksinäisyyttä,
toisinaan vapautta.

Tee kuten haluaisit itsellesi tehtävän, tehdessäsi itseäsi vastaan, vastaat teoistasi,
harvemmin ihmiset tahallaan satuttaa, toisinaan kipu seuraa valintaa,
toisinaan toisinpäin, sattumakin voi tuntua johdatukselta,
kysymykseeni osaako sydän ajatella, vastaat kysymällä voiko järkeen luottaa.

Vuoroilta.

Päivät menee suunnilleen suunniltaan, kun päivä vaihtuu töissä herään saman päivän iltaan,
olen juna-aseman välipala automaattina, suuhuni tungetaan kolikoita,
paiskon vaihtorahaa ja välipalapatukoita,
tapaan huuruisia ihmisiä ostamassa kahvia, pelaamassa toivon parissa,
totoon tottuu, palauta lottokupongit ennen yhdeksää,
sinun hetkesi on seuraava, rukoile jumalaa,
pidä sormet kiinni tiskissä, sormet kiinni ristissä.

Jalkapallofanit tallovat asfaltin hajalle, joskus välissä on ihmisen pää,
onnela tuottaa illan onnelliset kadulle, krapulassa salille muokkaamaan persettä –

huomenta,

keinottelevan valon vaativa kaupunki, lokit ja ihmiset eivät ikinä saa tarpeeksi,
mutta ihminen ei edelleenkään osaa lentää, joten soita mulle jos on kenttää,
nälkä laskee verensokeria, nollasaldo tililtä nostaa vihaa,
miehillekin laitettiin laittia ja rypynpoistovoidetta,
lattea pahvimukissa, geeliä tukassa, sukissa pooloileva kusipää,
kehuisin kauneuttasi jos puheesi ei olisi niin rumaa, mua kylmää vaikka olet kuuma,
saappaallakin fiksumpi ilme, imiessäsi tupakkaa posket lommolla.

Kaivan repusta hupparin, on pakko kätkeytyä,
tuuli riepottelee sampoolta tuoksuvia hiuksiasi, snägäripapereita asfaltilla,
kytät kadulla paimentaa lampaita käyttäytymään ihmisiksi, astun bussiin toivoen elämäni rakkautta viereeni,
narkkari tuudittaa tarinallaan minut uneen vasten bussin viileää ikkunaa, jokainen kamapää lukee samaa kirjaa,
ja kuka minä olen arvostelemaan, olen koukussa toisiin ihmisiin sen ollen yhtä vaarallista,
yksinäisyys tappaa, tämä kirjoitus on siitä vaikka kirjaimilla on kaverit,
ne muodostavat sanat, rivit, merkitykset.

Voittaja ja häviäjä samaan aikaan – ajassa,
palan kahvipannun pohjassa, hengitän kofeiinia,
jalat kuin kaksi marlboroa sytytettynä suussa, liekkien nuollessa luuta en tunne kipua,
täytyy palaa loppuun ennen unta, liueta savun mukana – sokerina pohjalle,
nukkumatti ripottelee silmiin tuhkahippuja, tuli nuorentaa feenikslintua,
minä vanhenen jokaisella vuorolla.

Nostaessani pahvilaatikoita rikon selkää, teen tämän vuoron loppuun älä pelkää,
ruoka muovikassissasi painaa enemmän kuin nälkä, syö hodari bodari,
leijona passissa, ahven vaakunassa, joutsen paketissa ja kaksipäinen karhu naapurissa,
eläinten vallankumousta odotellessa, ota sisupastilli suuhun niin safkan kantaminen kotiin ei ole liian raskasta,
koko maailma muovikassissa, tämä ei ole eläintarha vaan kauppa,
koittakaa käyttäytyä kuluttajat, valitkaa oikeita tuotteita,
viidentoista päivän palautusoikeus kansalaisen sananvapautta.

Vuoroaamu.

Usvaisia jalkapallokenttiä ikkunan takana, matkalla aamuvuoroon,
kylmien kulmien kulminaatiota odottavassa kulttuurissa paha olo kumuloituu,
eikä tämä sivistyssanojen litania auta, pistän turpani kiinni heti kun olen pätenyt hieman,
kyse on fiiliksestä joka irtoaa levottomuutena, haluaisin että joku rauhoittaisi ja tasapainottaisi minua,
puutteellista rakkautta, ei voi paskaduunilla ansaita,
teen työtä ilmaan niin kuin laukaukset, hylsyt eivät ikinä tippuneet,
emme ikinä tavanneetkaan, tapan sinut sisältäni tavallani – vain tapani selviytyä,
kelataan aivot takaisin päähän, laajentunut sydän rintalastaan kiinni.

Aina ei voi odottaa tunnetta, joskus se kolkuttaa myöhässä,
olen töissä ajallaan, et kummittele mielessäni,
niin monta vuoroa kuin tähän tarvitaan, taistelu muististani – enkä ole valinnut puolia,
unohduksesta ajallaan muistuttaa sieluni palapeli otetuissa valokuvissa, samaa laulua soittavasta positiivarista negatiivi,
kaikki ne hetket jotka ryöstin salamavalolla sinulle, vain nähdäkseni ne edessäni tänään,
en halua korjata kovalevyäni, viisi vuotta muistoja laatikossa,
sielunpalasia binäärikoodina.

Työstäni palkaksi saan kortsun vessan automaatista, yhdynnän kesto on noin viisi minuuttia – koittakaa kestää,
vapaat talonpojat iskemässä suonta työpäivän jälkeen, polttelevat hermoja lusikalla,
suu auki täältä tulee rekka-auto tai lentokone, pelastajat seuraavat polttoainevanaa Atlantilla,
ei mustia laatikoita, palaneita ruumiita,
omaiset odottaa, eikä kukaan palaa,
niskani sytytettynä pitkällä kuin etuvalot autotiellä, humalainen hirvi tienposkessa,
mänty heilumassa, kaatumassa kaatosateessa.

Haluan repiä duunivaatteet vittuun ja mennä tanssimaan pisaroiden rummutuksen tahtiin, huoltoaseman pihalla voi tukehtua jokaiseen öljy rahtiin,
täydellisen vapauden toteutus jää takaraivoon kuin ajatus,
jään katoksen alle pitämään sadetta, vettä janoisen kämmenillä,
kuinka voit pitää jostakin jonka kosketus valuu käsien läpi, kuinka voit pitää jotakin ikuisesti muuttuvaa,
aallot kovertaa kalliota, vihreiden lasinsirujen reunat pyöristää,
ota lasit pois silmiltäsi tullessasi sisälle, ettet idiootilta näyttäisi,
ja minä kyllä pärjään, ei tämä elämä häikäise,
katson myrkyllisen kaunista taivaanrantaa, auringon laskuhumalaa ikkunastani on taas ilta.

Tanssifrisbeetä konemetsässä.

http://www.youtube.com/watch?v=NVlSSQODdkw